Keisarillisen senaatin hallussa.
Suomen sodan aikana talo oli joutunut huonoon kuntoon. Vuonna 1810 tehdyssä virkatalon tarkastuksessa todetaan, että sauna ja muutama lato oli täysin arvottomassa kunnossa. Toinen silloisesta kahdesta asuinrakennuksesta oli niin huono, että se on rakennettava uudelleen. Uusi päärakennus valmistui 1813 ja vuosiluku kirjoitettiin talon kurkihirteen.
Sama tupa on vieläkin Puustellin asuinrakennukssa, joka siis täyttää tänä vuonna 200 vuotta. Talon pohjoispää on rakennettu uudelleen vuonna 1840. Ensimmäisenä Puustellin vuokrasi kapteeni Johan Adolf Aminoffin tytär Jeannette Sophia Aminoff 1812. Talon muitakin rakennuksia uusittiin hänen aikanaan. Johan Adolf Aminoff oli syntynyt 1742, tehnyt pitkän sotilasuran ja jäänyt pois virastaan jo ennen Suomen sotaa. Aminoff oli perustanut Kuopioon viinanpolttimon, joka tarvisi raaka-aineeksi viljaa. Vuokraamalla tilan sopivalta etäisyydeltä turvattiin viljan saanti viinan valmistukseen. Kumpikaan ei tässä talossa asunut vaan tilaa hoiti lampuoti Petter Miettinen.
Talossa ylläpidettiin samaan aikaan myös kievaria, josta saatiin lisätuloja.
1826- 1836 taloa vuokrasi entinen renki Henrik Kyllönen. Seuraavina talonpojat Adam Zacheus 1836-1842, Matti Keijonen 1842-1858 ja Pekka Halonen 1858-1859.
Vuokralaiset vaihtuivat melko tiheään. Vaikka Amonoffin vuokrasopimus oli tehty 25 vuodeksi ja myöhemmin sopimuksia pidennettiin 50 vuoteen, ei kukaan asukas viihtynyt talossa täyttä vuokra-aikaa. Eräs syy saattoi tähän olla korkeahkon vuokran lisäksi, ne vähän väliä talossa tehdyt tarkastukset. Tarkastuksia tehtiin aina vuokralaisen vaihtuessa ja muutoinkin viiden vuoden välein ja lisäksi aina kun jotain syytä tarkastukselle löytyi.
Talonpidosta annettiin vuokralaiselle tarkat määräykset. Rakennukset oli pidettävä hyvässä kunnossa. Rakennusten piti olla punaiseksi maalatut, nurkkalaudoitusten ja ikkunoiden laudoitusten piti olla valkoiset. Tarkastuksessa käytiin läpi talon joka ikinen rakennus, kaivot ja kasvimaat ja merkittiin ylös niiden kunto ja annettiin korjausmääräyksiä. Korjauksille oli annettu tietty määräaika ja seuraavassa tarkastuksessa selvisi onko kaikki korjaukset tulleet tehdyiksi.
Metsä oli jaettu tarkasti palstoihin. Puita sai hakata vain talon tarpeisiin ja niitäkin vain määrätyltä palstalta. Senaatin tavoitteena oli pitää virkatalot yhä esimerkkillisessä kunnossa. Tarkastuksissa selvitettiin satomäärät, vuokralaisella olevat eläimet lueteltiin ja tutkittiin maidon käsittelytapa. Kaikesta tehtiin tarkka tarkastuskertomus.
Lukutaidottomailla talonpojilla olikin muistelemista, mitä toimenpiteitä piti saada tehdyksi ennen seuraavaa tarkastusta. Eikä lukutaidosta aina olisi mitään hyötyä ollut, kun suomenkieliset talonpojat eivät kuitenkaan olisi saaneet selvää ruotsiksi kirjoitetuista raporteista. Tarkastuskertomukset tehtiin ruotsiksi 1880-luvulle saakka.
Tilan pinta-ala oli 270 hehtaaria ja sille oli perustettu jo ennen Suomen sotaa yksi torppa. Talo kehittyi syynipöytäkirjojen mukaan kohtalaisen hyvin. Rakennuksia uusittiin, tehtiin uusi kellari kivestä. Vuonna 1871 tarkastuksessa kellarin todettiin muuten olevan hyvä, mutta se oli täynnä vettä. Kahdeksan vuotta myöhemmin kellari oli täysin romahtanut kasaan. Maitohuone sisustettiin kivilattialla ja -hyllyillä. Vuonna 1879 torppia oli jo viisi.
Petter Leskinen vuokrasi tilaa 1859-1888. Tila kehittyi myönteisesti. Karjaa lisättiin ja rakennuksia kunnostettiin. Humalisto ja kasvitarha kukoistivat, minkä seikan omistajaa edustavat tarkastajat panivat mielihyvällä merkille. Metsän arvo alkoi pikku hiljaa nousta 1800-luvulla. Tämä seikka teki vuokraajan eli arentantin tilanteen joskus tukalaksi. Puun hakkaamiseen yli oman tarpeen oli suuri kiusaus. Mutta virkatalojen tarkastajat myöskin alkoivat entistä tarkemmin seurata metsän käyttöä. Jopa yksitäisten puiden häviäminen merkittiin tarkastuspöytäkirjaan ja pahimmassa tapauksessa tuli käräjille lähtö ja sakkoa metsän haaskauksesta.
Käräjäriitoja ja leväperäistä talon hoitoa
Ensimmäisenä leivättömän pöydän ääneen joutui arentaattori Petter Leskinen joka oli vuonna 1876 syksyllä aloittanut hakkuun luvattomalta palstalta. Tästä hän sai maksaa sakot vankeuden uhalla. Vuokrasopimus kuitenkin jatkui vuoteen 1888. Vuonna 1884 todettiin, että torppia on vain yksi ja loput aikaisemmin torpiksi lasketut mökit ovatkin mäkitupia ja loisasuntoja. Kaikista näistä suoritetaan taksvärkkiä puustelliin. Piikoja ja renkejä oli parhaimmillaan parikymmentä. Lehmiä on kovin vähän vain kahdeksan.
1889 vuokraaja Heikki Toivasella oli 10 lehmää ja tila muutenkin hyvässä kunnossa. Vaikka pahoiteltiin sitä, että kun kestikievari ei enää toimi tässä talossa on kovasti raha- ja muukin liikenne hiljentynyt. Tarkastuksessa todettiin, että Puustellin mäkitupalainen Wilhelm Vainikainen oli omin luvin edellisvuonna kaatanut ja kaskennut 20 kapanalan verran ja kylvänyt kaskeen naurista, saa vastata asiasta oikeudessa. Omankäden oikeudella oli myös mäkitupalainen August Lappveteläinen kaatanut aivan ”suurenmoisen” männyn, valmistanut siitä kolme jyrää ja myynyt ne. Tällaiset ilkityöt johtivat taas ilman muuta käräjille.
Vuosina 1888-1895 vuokralaisena oli Henrik Toivanen. Aluksi tilan vuokraaminen sujui hyvin. Arentantin asiat kuitenkin tavalla tavalla jos toisellakin kääntyivät heikompaan suuntaan. 1892 marraskuussa sattuneen tulipalon seurauksena tuhoutui läävä, kuja, aitta, talli ja lato. Karjan määrä kutistui. Lehmät vähenivät kolmeen ja hevoset neljästä kahteen. Humalistokin oli hoidon puutteessa kokonaan tuhoutunut ja kasvitarha oli mennyt heikkoon kuntoon.
Virkatalojentarkastaja kirjotti raporttiinsa, ettei usko tämän vuokraajan saavaan taloa paremmille raiteille. Niinpä vuokraajaa vaihdettiin. Hekki Asikainen toimitti arentantin virkaa 1895-1899. Hänen tiilalleen tuli metsänhoitaja Karl Nyberg 1899. Hän kehitti tilan karjanhoitoa, kunnosti rakennuksia ja ja lisäsi peltoalaa.
Puustellissa maaliskuussa 2013
Marja-Liisa Kankainen
Lähteet: Kansallisarkisto
Kuopion ja Maaningan kirkonkirjat
Orbinskin sukuseuran julkaisu
Kuopion komppanian arkistot
Pöljän kylähistorian avoin blogi 