Humoristisia muistelmia

Heikki Ruotsalaisen tarinoita

Lakkaretki

Elettiin jatkosodan jälkeistä aikaa, ehkä vuotta 1948. Joukko pöljäläisiä päätti lähteä kesällä lakkaretkelle Kuhmoon, Saunajärven maastoon. Silloin ei ollut linja-autoja vuokrattavana, mutta Niilo Ahosella oli rakennettu umpikoppi kuorma-auton lavalle. Niilon autolla lähti sitten noin 20 hengen seurue.

Matkalle lähti mm. Hannes Väänänen ja Matti Kilpeläinen vaimoineen. Autoon noustessa Matti ja Hannes asettui istumaan auton etupenkille. Heidän vaimonsa jäivät kauemmaksi. Kun saavuttiin Nilsiän rajalle miehemme käänsivät reput etupuolelle. Tarkoitus oli varjella, ettei Nilsiän rosvot pääse ryöstämään.

Juoni oli kyllä siinä, että repuissa oli miestä väkevämpää. Siinä oli fiksumpi maistella matkaeväitä. Lakkamatka epäonnistui, sillä lakkoja ei saatu laisinkaan. Näimme kuitenkin talvisodan pahasti murskaamat metsät.

Kaksoset

Matti Kilpeläisellä oli kaksoisveli Hannes. Molemmat olivat vielä sotien jälkeenkin erehdyttävästi saman näköisiä. Matti työskenteli Siilinjärven asemalla. Lisäksi hän lastasi halkoja Vapon asemalla Ahmon soramontussa. Väänäsen Hannes oli Matin työkaveri halkojen lastaamisessa.

Normaalisti veturi toi vaunut monttuun jo illan tai yön aikana. Aina ei ollutkaan vaunuja riittänyt, sillä puutavara kuljetettiin vielä pääsääntöisesti junalla tuolloin. Eräänäkin maanantaiaamuna ei ollut vaunuja lastauspaikalla. Kaverukset menivät asemalta tiedustelemaan. Asemapäällikkö Raitala kertoi lastaajille, että vaunuja tulee päivän mittaan. Kovin kauas ei saa lähteä.

Kaverukset lähtivät sentään kotona käymään. Matin kaksoisveli Hannes työskenteli Iisalmen ympäristössä AIV-rehuneuvojana. Hannes matkusti aina junalla Ylä-Savoon. Niinpä hän sinäkin aamuna tuli asemalle odottamaan päiväjunaa.

Asemapäällikkö tuli junaa lähettämään ja huomasi nahkatakissa olevan Matin näköisen miehen. Hän alkoi komentamaan, ettei saa lähteä mihinkään. Montussa on nht vaunuja. Hannes vaan ykskantaan ykskantaan sanoi, että paskat minä sinun vaunuistasi, minä nousen junaan. Asemapäällikkö ärhenteli vihaisena perään.

Kun juna oli häipynyt, niin Matti tuli kysymään, onko vaunuja saapunut. Tällaisia väärinkäsityksiä saattaa tapahtua kaksosten kanssa. Taisivat leikkimieliset kaksoset pistäytyä vuoronperään yöjalassakin saman tytön aitassa. Voi vaan miettiä, mitä liikkui asemapäällikönkin mielessä. Velmuilta kaksosilta syntyi monenlaista kepposta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s