Opettajatar Hillervo Väänänen Hökösellä 7. Opettaja kylän siveellisyyden vartijana.

Työmiehiä Pohjolanmäellä 1930-luvun vaihteessa.

Kansakoulunopettajien oletettiin kasvattavan koko kylää. Seminaareissa nuoret kasvatettiin tavoittelemaan korkeita arvoja kaikilla elämän alueilla. Opettajan tuli puuttua epäkohtiin kylän siveellisessä elämässä. Ja tämä oli sitten taitolaji, jossa harva onnistui. Seuraavassa Hillervo Väänänen arvioi Hökösen kylän siveellistä tilaa 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa.

Vaikkei väki olekaan erikoisen uskonnollismielistä, kuitenkin siveät tavat vallitsevat. Seudun syrjäinen asema on etu, ettei niin helposti kuin hyvien teiden takaa pääse joka ”kissan ristiäisiin”, joissa juodaan, tapellaan jopa muitakin huonoja tapoja harjoitetaan.

Pari paikkakunnalla syntynyttä isätöntä lasta on vain koulussa käynyt. Yleinen mielipide on jo velvoitus. Harvoissa taloissa on palvelusväkeä. Kotisensa vanhemmat pitävät niin tarkan valvonnan alaisina, ettei jää tilaisuutta hairahduksille.

Jos talkoosta tai muualta joku pari sattuu kaksin kulkemaan, niin heti tiedoksi tultua ei ole hiki jatkaa. Vanha tapa, yöjalassa kulkeminenkin on hyvin harvinaista.

Vihkimättömiä pareja ei asu yhdessä yhtään, niinkuin naapurikylässä oli aivan yleistä ennen nykyistä tuomiokapitulin toimenpidettä. Avioeroja ei ole myös sattunut ainoaakaan. Keskinäiset erimielisyydet painuvat villasella, kun heikompi alistuu, vaikkapa loppuikänsä kärsimisen uhallakin. Seuraava tarina todisteeksi: Nuori tyttö rakastui kunnottomaan mieheen. Lapsen synnyttyä mies hylkäsi äidin, joka vielä lapsellisuudessaan joutui toisen veljen narriksi. Loppujen lopuksi sukeutui laillinen, vihitty suhde jälkimmäisen kanssa. Äiti kärsimyksistään huolimatta jaksoi vaalia lähes 10-päisen lapsilauman kunnon ihmisiksi. Itse sävyisyydessään ja nöyryydessään on ollut muille esimerkiksi kelpaava.

Viinamiehiä on vähän. Pöljän rannalla liekö yhtään juoppoa. Jotkut joskus kaupunkimatkallaan hankkivat pikku-hiprakan. Siihen asettuu sitten pitkiksi ajoiksi. – Hökösellä on muutamia, jotka saattavat kotonaankin humalan ottaa. Mutta harvoin siinä tilassa kylälle lähtevät. Eräs kuuluu olleen trokarien apurina. Epäonnistuttuaan palasi taas varmempituloiseen Maa-Jussin työhön. -Keskimmäisellä sen sijaan on äärimmäisyyksiä. Tosi-uskovaisia, mutta myös tosi-juoppoja, valmistajia ja myyjiä. Pari miestä on ”istunutkin” Kieltolain rikkomisesta. Pyrkivät tointaan Hökösellekin ulottamaan. Laiha taitaa tulos olla.

Kortinpeluuta Kärängänharjulla 1950-luvulla. Perinne säilyi elinvoimaisena pitkään!

Maalla muutamin paikoin yleinen kortinpeluu ei ole tänne saanut pysyvää jalansijaa. Muutamat työväentalolla iltamissa käyvät miehet saattavat sunnuntainsa viettää talvella jonkun lähitalon saunassa, kesällä vesakossa lisätulon toivossa. Ei taida niillä tuloilla siunausta olla. Kortti vie, jos tuokin.

Noiden harrastelijoiden joukossa kiroileminen on aivan yleistä. Ja yleensä miesväki viljelee ”ärräpäitä” enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Vähänkin poikkitelaisen tullen saattaa sarvipäitä helistä niin, että karsta laesta karisee. Jos ei ennen ole tarvinnut kuulla, luulee moista kirkonmenoa pahemmaksikin. Totuttuaan huomaa sen aitosavolaisen sisun varaventtiiliksi. Valitettavaa vain, että tapa on tarttunut naisiinkin vähän lievemmässä muodossa. Heillä ässät paremmin sohajavat siunausten vahvikkeina. Lapset matkivat älyttöminä molempia.

Monien, ainakin lapsille tarpeettomien asian liian halki-puhuminen ei paranna tapoja. Useimmissa kodeissa on vain yksi asuinhuone, joten lapset joutuvat olosuhteiden pakosta olemaan kuulijoina ja näkijöinä kaikenlaiselle. Synnynnäinen uteliaisuus saa näin kotoa ensi sysäyksen lisätietojen hankkimiseen.

Hillervo Väänänen Hökösellä 6. Mitenkäs ”piällysmiehet” pärjäsivät keskenään?

Tässä blogissa on julkaistu Hillervo Väänäsen kirjoituksia Hökösen kylältä. Hän oli syntynyt vuonna 1900 Lapinlahden Pörsänmäellä. Hän toimi kylän opettajana vuosina 1922-66. Kansakoulunopettajan opintoihin liittyvässä kasvatustieteiden laudaturtyössä Hillervo Väänänen tarkasteli monesta näkökulmasta koulupiirinsä asujaimston elinoloja ja tapoja. Seuraavassa hän pohtii kylän asukkaiden naapuuruussuhteita.

Lypsyhaassa Kokkosenmäessä 1920-luvulla.

Savolaisia herjataan aina ”peälysmiehyydellä.” Sitä he kyllä pyrkivät olemaankn, missä vain vähänkin pystyvät. -Ja kenpä ei tahtoisi olla parempi kuin on! – Niin vieraanvaraisia ja naapurirakkaita kuin seutukuntalaisemme ovatkin, niin tympäisevää on se oman itsensä kehuminen ja miltei poikkeuksetta naapurinsa parjaaminen, jota joutuu kuulemaan heidän parissa ollessa.

Talvisin ovat mielet jotenkin viileitä. Syksytalvella varsinkin, antoisan vuodentulon laakereilla lepäillessä saattaa myhäillen sietää naapurieukkojen siivekkäänkin juorun. Mutta vuoden vaihteessa tulee jo syytä kajota naapuriin. Onhan verotuskaavakkeiden täyttämisaika. Kyllä silloin perhekunnittain noteerataan naapureiden omientuntojen venyväisyys näissä asioissa. Kun sitten äyriluku on nähtävissä ja jokainen saa tillistellä ystävien ja kylänmiesten saannokset, niin riittää täysistuntoja koko kevättalveksi.

Kevätpuoleen askarruttaa mieliä jo aidanpano-osuudet. Silloin saattaa sattua niinkin voimakkaita yhteenottoja, että naapurilta kielletään vedenotto toisen pellolla olevasta kaivosta, joka kivillä täytetään. Pahimmassa tapauksessa sietäisi panna ”Kullervon aita”, ettei pihasta toiseen näkyisi. Välien tiukalla ollessa ei vapaasti uskalla karjaansa kuljettaa toisen maan halki. Syytä jurinaan onkin. Sillä suuren karjan alituiseen kulkiessa toisen pienet laidunmaat kärsivät.

Veräjät ovat alituiseen riidan aiheena kesällä. Joku huoleton saattaa kulkiessaan jättää portin tai veräjän auki. Parempaa aamiaista toivoen johdattaa kellokas silloinn koko karjan piha-aitaan. Jos kotipihaan sattuvat, lähtevät sen tien takaisin ”posliinipöksyisten” miesten ja paitahihasillaan hosuvien naisten ajamina. Jos naapurin peltoon osuvat, viedään isännilleen yöllä sana, jos sovussa ovat, mutta riitaveljien elukat otetaan kiinni lunnaita varten. Useasti tämmöisestä öisestä vierailusta sukeutuu riitajuttu käräjille asti.

Heinänteosta lähtien koko seutu taas vetää kuin yhtä köyttä. Ainakin sunnuntaisin on niittotalkoita. Leikkuun aikaan riittää parilla kolmella viikolla harva se ilta yhteistä työtä kahvi- ja tanssipalkalla. Nuoret ja vanhat siellä keppelehtivät. Oman päivätyönsä päätyttyä kutsusta menevät naapurin pellolle. Iltahämärässä leikkaavat ja kuhiloivat touon. Isäntämiesten talkootyö on jälkimmäinen. – Sitten joukolla ”lapikasta lattiaan”. Kolmekin polvea saattaa silloin pyörähdellä tanssin tahdissa. -harvoin hököseläisten talkoihin ”kuokkureja” tulee. Oman kylän väki vain huvitellen työnsä tekee.

Joku kunniastaan ja olemattomasta arvostaan kipeä eukko saattaa kostomielessä siepata tuhkaa liedeltään, tormuuttaa sen naapurin ovesta sisään samalla loitsien: ”Pois pölyt, pois tomut, pois pahat sisut.”

Joku pitkäkyntinen on joskus asunut paikkakunnalla. Mutta kun useimmat ovat taipumuksensa tienneet ja pitäneet tavaroistaan vaarin, niin ei ihmeihin ole päässyt. Niin varmasti luotetaan toisten rehellisyyteen, ettei monessakaan talossa ole yhtään lukossa olevaa suojaa. Tupiin pääsee kuka vaan milloin tahansa. Eikä vuosikausiin ole kuulunut, että kenenkään avonaisista viljan y.m. säilöpaikoista olisi mitään kadonnut. Lapsetkaan eivät varasta kotoaan, kuten suuremmilla kylillä aivan yleisesti tekevät.

Peltomaisema Pohjolanmäelta, Pöljältä.

Hillervo Väänänen Hökösellä 5. Lasten kasvusta ja kasvatuksesta.

Kansakoulunopettaja Hillervo Väänäsen kasvatustieteen laudaturtyö kuvaa pohjoissavolaisen Hökösen kylän elinpiiriä 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Edellisessa otteessa kerrottiin miesten ja naisten, ”täyskasvaneiden” asioista. Seuraavassa Hillervo kuvailee työmaataan eli kylän lapsia.

Kuvassa Kokkosenmäen lapsia Pöljältä.

Jos salon aikaihminen on omaa lajiaan peitellenkin, niin lapsi on aivan aitoa. Harvat heistä saavat välttämättömintäkään hoitoa. Ellei lauantaisin ja välistä viikollakin saunaa lämmitettäisi, niin likaansa pakahtuisivat. Siellä kuitenkin suurimmat ”läjäpäät” tasoittuvat. -Paita ja mekko ovat ensi vuosien miltei ainoat verhot. Uunilla saa lämmitellä, jos alempana ei tarkene. Talvella paljasjaloin nurkkajuuressa käytyään sinne ainakin vie suora tie. Näin ei vaatetus paljon maksa, eikä pyykin pesua tule paljon. Eihän äiti yksin kaikkea jaksa huoltaa.- Siksipä syöminenkin on miltei lasten omissa hoteissa. Syövät mitä haluavat ja milloin haluavat. Kahvin juonti opettaa vielä kiukkuilemaan enemmän kuin muu suuhun pantava, kun ei ole sitä antaa ihan mahamäärältä eikä aivan milloin vaan.

Tuossa äidin helmassa riippuessaan hän on turvassa kuin linnunpoikanen emon siipien suojassa. Vieraan tultua sinne heti kapasee. Pää on piiloon saatava, jos ei muualle niin sängyn alle, josta ei millään houkutuksellakaan toisia pois saa. Useammin vieraita nähneen voi narrailemalla saada joskus syliinsä ja kertomaan leikeistään, jopa näyttelemään kalujaankin.

Ne eivät ole lelukaupoista kotoisin. Mutta voi sitä huolta ja rakkautta, jota saavat osakseen. Löydetty posliininpala on vertaa vailla. Ja riepunukke kyllä saa hoitoa koko päivän, samoin eläintä kuvaava puupala. Pieninkin kapine talletetaan huolella kadottamisen pelossa omaan pärevakkaan tai johonkin muuhun säilöön.

Ei läheskään kaikissa kodeissa edes iltarukousta opeteta. Satuja eivät lapset taida yhtään. Kukaan ei niitä heille kerro. Korkeintaan kummitusjutuilla ja möröillä pelottelevat saadakseen paremmin tottelemaan. Hyvän päivän ja kiitoksen opettavat vieraalle sanomaan. Muista tavoista ei puhettakaan. Itse saavat kasvaa oman onnensa nojassa. Sen verran äidit ehtivät ”passaamaan”, että juonittelun juuri pysyy elinvoimaisena. Vielä isompina ainakin äideille samaa keinoa käyttävät tahtonsa läpi viedäkseen. Muiden kanssa ei se peli vetele.

Uteliaisuus on valtaominaisuuksia kai syntymästä asti jo. Suu kolmantena silmänä katsoa töllöttävät, jos minkä näkevät tai kuulevat. Nähtävä niin lumoo, että sivullinen voi luulla ihan älyttömäksi tuijotustaan. Ravistella pitää, jos mieli saada muutakin tajuamaan. Typeryyttä se ei aina ole, vaan tuijottavaa tarkkaavaisuutta. Kun siihen jollakin keinolla saa hivenen nopeutta, niin toimeen tulee. Mutta samalla heltiää kielenkantakin. Nopeammassa tahdissa sekin tiedottaa silloin. Pienemmästä suurempaan on väki semmoista, ettei tieto itseensä pysähdy.

Koulun tavoillakin pelotellaan. Siitä huolimatta uusi näkeminen niin houkuttaa, että heti kun vain matkan jaksavat kulkea, juoksevat suurempien jälessä syksyin keväin. Mielellään kotoakin päästävät kiireinä työaikoina. Saapahan vanhempain korvat edes päiväsydämen levätä.

Verraton aarre opettajallekin ovat nuo ”juuri emon alta lähteneet”. Saa aivan paljain silmin nähdä, miten kehitys on nopeaa, kun kotoisen ahtaan ja tutun karsinan veräjä aukeaa, ja voi mielin määrin ammentaa uusia elämyksiä. Niin tuo uutuus ja runsaus hämäsee, ettei osaa kuin itkun puhaltaa tiukan tullen tai mykistyneenä taas tuijottaa. Heidän parissaan unohtaa usein itsensä ja on välittömästi vain yksi heistä. Unohtuu omat ja muiden arkiset huolet. Voi olla juuri kuluvaa hetkeä varten. Menneisyys ja tulevaisuus ovat kaukaiset. Heidän mentyään kuin hätkähtäen havahtuu. Saa tuntikaudet aprikoida, mistä heillä on tuo taikavoima. – Luonnon välitön vaikutus lie suurin tekijä. Heissä ei ole vielä mitään tehtyä, ei muiden vaikutus tunnu. Ovat vain oma itsensä, tartuttavalla tavalla.

Hillervo Väänänen Hökösellä 4 . Ei akoilla ole sanomista miesten asioihin.

Opettajatar Hillervo Väänänen kirjoitti kasvatustieteen laudaturtyössään (1932) Hökäsen kylän luonnosta, elinkeinoista ja ihmisistä. Tutkielman kappaleessa ”Asukkaat” hän käsittelee eri ikäryhmiä. Seuraavassa hänen näkemyksiään ”täyskasvaneista” Hökösen kylän asukkaista.

On ero kuin yöllä ja päivällä alkuperäisen hököseläisen tai jo vuosikymmeniä vain siellä olleen ja muualla käyneen tai kokonaan toisaalta tulleen asukkaan välillä. Aina täällä ollut on omalaisensa kuin kasvi määrätyssä maaperässä. Hänen maailmankatsomuksensa on niin ahdas, ettei sinne mahdu muiden mielipiteitä. Jos jossakin näkee tai kuulee omasta elintavastaan eroavaa, joka muualla on tavallista, on se hänestä niin tavatonta, että kiireesti on saatava naapurinkin tietoon.

Vanha patriarkaalinen tapa on vallalla; mies on naisen pää. Ei akoilla ole sanomista miesten asioihin. Hoitakoot vain omat tehtävänsä kunnolla. Se riittää. Eräät miehet ovat välillä niin tyranneja, että muun väen talossa on vaiettava silloin, kun hän tahtoo. Tällöin ei säästetä kirosanojakaan. Äärimmäisessä tapauksessa ”heikommat astiat” saavat väistyä, etteivät selkäänsä saa. Viinan villitessä mies voi rähisevältä eukoltaan vetää vaikka nokan halki. Useimmiten kuitenkin naisten vetistely hellyttää ”luomakunnan kruunun” ja hämärän tullen hän on valmis sulaan sovintoon kahden kesken, vaikka muiden nähden on töykeä. Tohvelin alla olevaa miestä ei taida olla koko seudulla. Miten käynee, jos koululle ”Vihtori” saadaan?

Eukkoväki on kovin kunniastaan arkaa. Käyvät myötään suukäräjiä keskenään. Kehittävätpä joskus ihan ilmiriidan. Aika parantaa haavat. Ja kahvikulta kyllä sulattaa roudan mielestä. Harvat ja valitut ovat viisaat, jotka malttavat ”rollikoplasta” erillään pysyä. Puheistaan kiinni joutuminen aina vähän lamaa intoa. Kauan ei kärsitty häpeä muistissa pysy.

Työntekoa he yrittävät olosuhteisiin nähden sen kuin kykenevät. Miehille kyllä riittää vaimoväen kustannuksella liian pitkät ruokalevot joka aterian perästä ja välillä tupakkatunteja. Siitä ei sovi moittia, sillä se on ikivanha savolainen tapa. Harvat miehet täällä auttavat naisia töissään. Siksi viimemainitut saavatkin olla pienessä juoksun hytinässä aamusta iltaan, niin kauan kuin seisoallaan pysyvät. Kyllä siinä menossa ihminen henkisestikin väsähtää. Ei siis ihme, jos he välinpitämättömästi suhtautuvat miltei kaikkeen. Hetkeksi innostuvat, mutta sitä voimakkaampi reaktio pyyhkii jäljetkin heti edellisestä.

Vihkimättömiä pareja ei asu yhdessä yhtään, niin kuin aivan naapurikylissä oli yleistä ennen ennen nykyistä tuomiokapitulin toimenpidettä. Avioeroja ei ole myös sattunut ainoaakaan. Keskinäiset erimielisyydet paunuvat villasella, kun heikompi alistuu, vaikkapa loppuikänsä kärsimisen uhallakin. Seuraava tarina todisteeksi:

Nuori tyttö rakastui kunnottomaan mieheen. Lapsen synnyttyä mies hylkäsi äidin, joka vielä lapsellisuudessaan joutui toisen veljen narriksi. Loppujen lopuksi sukeutui laillinen, vihitty suhde jälkimmäisen kanssa. Äiti kärsimyksistään huolimatta jaksoi vaalia lähes 10-päisén lapsilauman kunnon ihmisiksi. Itse sävyisyydessään ja nöyryydessään on ollut muille esimerkiksi kelpaava.

Miehistä:

Heidän ehdoton määräämisvaltansa kotona on kasvattanut heistä niin omapäisiä, etteivät missään asioissa tahdo olla yhtä mieltä muiden kanssa. Kunnan taloudenhoito on muka päin pyttyyn, kun eivät itse ole ohjaksissa. Eihän heistä sinne ole. Sama on valtiollisissa mielipiteissä. Oikeuksia pitäisi olla joka paikassa, mutta velvollisuuksista ei pitäisi puhuakaan. – Uutta kyllä mielellään kuulevat, mutta toimiessa on tervettä järkeä. Ei leuhkiminen heihin pysty. Nauravat vain ”akutaattoreille” ja ”rauhankonserteille”. Nuo esimerkiksi poliittisten puheiden ja kirjoitusten muistiin jäännistä.

Eero Järnefelt. Isäntä ja rengit. Järnefelt käytti mallinaan Väisälänmäen Puurulan talon väkeä. Ihan ollaan Hökösen naapurissa!

Opettajatar Hillervo Väänänen Hökösellä 3. Opettajattaren asumisolot.

Pöljän ja Hökösen koulupiirikartta v.1922. Uuden koulun paikkaa mietittiin.

Kansakoulunopettaja Väänänen asui alivuokralaisena Taskilan talossa 14 vuotta. 1930-luvun vaihteessa talon isännän ja Siilinjärven kunnan välille sukeutui mehevä riita maksuista ja veroista. Isäntä korotti opettajan vuokraa roimasti, johon kunta ei suostunut. Opettaja Väänäselle osoitettiin alivuokralaisasunto toisesta talosta, Hyttilästä. Hillervo Väänänen kertoo:

Kunta oli vuokrannut kamarin opettajan asunnoksi 1 ½ km koululta salolle päin, hyvin likaisen tien takaa. Jo kesälomalla opettaja sattui kuulemaan tuosta ja kyseli tarkastajan mielipidettä. Hän ei hyväksynyt uutta asuntoa. Siksi johtokunta laati hänelle virallisen valituksen seuraavasti:

”Matka koululta Hyttisten taloon on 1460m (aikaisemmin opettajan kulkema matka Taskilasta Pitkälään on 1090m) ja se on syksyisin ja keväisin noin 1 km pituudelta perin likaista, eikä ole varmaa että talvisin k.o. välillä lainkaan on tietä. Opettajan keittiönä käytettävä huone on samalla talon perheen ainoa asuin-, makuu- ja (suutarin) työhuone. Ruokasäiliö on myös talonväen kanssa yhteinen. Vaatekomero on lautaisessa ulkoeteisessä. Käymälänä palvelee riittämätöntä verhoa antava kuusen suojassa oleva tynnyri. Näitten seikkojen perusteella ei johtokunta tullut ajatelleeksikaan Hyttiseltä vuokrattavaa huonetta opettajalle sopivaksi asunnoksi.”

Mutta annetaan Hillervon itsensä kertoa, mitä mieltä hän tästä asuntojupakasta oli. Opettaja joutui tässä kovasti kuntaa johtavien isäntien kanssa riidan osapuoleksi, koska hän vetosi aktiivisesti kansakouluntarkastajaan.

K. Herra tarkastaja H.A. Puro, Kuopio
Herra tarkastajan pyytämä selostus johtokunnan osuudesta tähän ikävään vuokrausjuttuun seuraa mukana. Omakohtaisena lisänä valitukseen vielä lisään:

Se kunnallislautakunnan taholta ylistetty kamari on entistä asuttuani pienempi, matalampi ja pimeämpi. Näköala yhdestä akkunasta heti akkunan alta alkavaan korpeen, toisesta siihen ”tynnyrikäymälään” ja kolmannesta näkyy lato, johon syksyllä naapurin isäntä kävi nuoran jatkoksi. – Ruokasäilö on yhteinen emännän kanssa, joka keväällä sanoi lääkärin todenneen kehkokatarrin. Yskä ei vielä ollut parantunut, koska nyt syksyllä kertoi kovin heikko olevansa ja ääni painuksissa, joten lie oikeus pelätä mahdollista keuhkotautia.

Tuon matkan 1460 m:stä 1 km on tänäkin syksynä ollut koko lukukauden vesillä ja paikoin upottanut pieksun suuta myöten. Entinen 1 km:n matka oli kuivaa Onhan kyllä totta, että tuommoista matkan pidentämismetodia käyttäen opettajasta pian saataisiin maratoonari, mutta koska ei kunnan muitakaan opettajia noin valmenneta, niin en minäkään halua pyrkiä huippukuntoon, vaan asun mieluummin lähellä koulua.

Hillervo Väänänen asui koko jupakan ajan Taskilassa. Vastineessaan hän kuvailee talon muuttuneita olosuhteista.

Lukuvuodeksi 1929-30 hän (Taskilan isäntä) ei ollut halukas enää vuokraamaan opettajan huonetta ollenkaan muuttuneiden perhesuhteiden takia. Vuokrattuaan vielä edelleen hänen olisi pitänyt rakentaa tai ainakin sisustaa varastohuoneista naimisissa olevalle tyttärelleen edes jonkinlainen asunto. Sillä tyttären mies oli asevelvollisuuttaan suorittamassa ja miehen koti niin varaton, että vaimo tuoksi ajaksi olisi joutunut muuten kunnan huollettavaksi. – Juuri tämän äidin, lapsen ja sisaren asuintoverina opettaja on ollut. –Nyt miehen isän hirttäydyttyä poika pääsi pois sotaväestä ja vei vaimonsa muassaan, joten opettajallakin on ollut vähän väljempää.

Kunnallislautakunta luulee Taskisen heitä kiristävän. Mahdoton lie kunnallislautakunnan kanssa tehdä sopimusta mistään hinnasta, koska eivät ole viime vuoden vuokraakaan maksaneet, vaan ovat ihmetelleet, miksi Taskinen jo vuosi sitten ei ole opettajan tavaroita nostanut ulos! Sitä hän ei Hökösen koulun henkiinherättäjänä, koko koulutoiminta-aikaisena taloudenhoitajana ja tosi koulun ystävänä ole voinut tehdä, vaan on koulun etujen ja oma-talo-kysymyksen ajamisessa saanut tuon tunnottoman nimen.- Opettajat ovat asuneet 11 v. Taskilassa.

Miten riita ratkesi. Opettaja jatkoi asumista Taskilassa, kunta joutui korvaamaan puuttuvista eduista viideltä vuodelta maksuja ja vielä maksamaan Hyttilän huoneesta vuokraa, vaikka siellä ei kukaan asunutkaan. En ole asiaa penkonut tarkemmin, mutta osittain riita voi juontaa Pohjolanmäen koulun rakentamiseen. Hökösen kylällä petyttiin raskaasti, kun ”heidän vuorollaan” rakennettiinkin toinen koulu. Aatu Väänäsen antelias lahjoitus, tontti ja 30 000 tiiltä siirsi Hökösen koulun valmistumista useilla vuosilla. Köyhä kunta investoi opetukseen ja hoivaan tuolloin jatkuvasti. Esimerkiksi uusi kunnalliskoti valmistui 1932. Rahasta oli tiukkaa, asenteissakin ehkä parantamisen varaa. Hämmentävältä tuntuu ajatella, kuinka alkeellisissa oloissa koulua vielä 1930-luvun alussa Savossakin käytiin.

Tarina jatkuu