Opettajatar Hillervo Väänänen kirjoitti kasvatustieteen laudaturtyössään (1932) Hökäsen kylän luonnosta, elinkeinoista ja ihmisistä. Tutkielman kappaleessa ”Asukkaat” hän käsittelee eri ikäryhmiä. Seuraavassa hänen näkemyksiään ”täyskasvaneista” Hökösen kylän asukkaista.
On ero kuin yöllä ja päivällä alkuperäisen hököseläisen tai jo vuosikymmeniä vain siellä olleen ja muualla käyneen tai kokonaan toisaalta tulleen asukkaan välillä. Aina täällä ollut on omalaisensa kuin kasvi määrätyssä maaperässä. Hänen maailmankatsomuksensa on niin ahdas, ettei sinne mahdu muiden mielipiteitä. Jos jossakin näkee tai kuulee omasta elintavastaan eroavaa, joka muualla on tavallista, on se hänestä niin tavatonta, että kiireesti on saatava naapurinkin tietoon.
Vanha patriarkaalinen tapa on vallalla; mies on naisen pää. Ei akoilla ole sanomista miesten asioihin. Hoitakoot vain omat tehtävänsä kunnolla. Se riittää. Eräät miehet ovat välillä niin tyranneja, että muun väen talossa on vaiettava silloin, kun hän tahtoo. Tällöin ei säästetä kirosanojakaan. Äärimmäisessä tapauksessa ”heikommat astiat” saavat väistyä, etteivät selkäänsä saa. Viinan villitessä mies voi rähisevältä eukoltaan vetää vaikka nokan halki. Useimmiten kuitenkin naisten vetistely hellyttää ”luomakunnan kruunun” ja hämärän tullen hän on valmis sulaan sovintoon kahden kesken, vaikka muiden nähden on töykeä. Tohvelin alla olevaa miestä ei taida olla koko seudulla. Miten käynee, jos koululle ”Vihtori” saadaan?
Eukkoväki on kovin kunniastaan arkaa. Käyvät myötään suukäräjiä keskenään. Kehittävätpä joskus ihan ilmiriidan. Aika parantaa haavat. Ja kahvikulta kyllä sulattaa roudan mielestä. Harvat ja valitut ovat viisaat, jotka malttavat ”rollikoplasta” erillään pysyä. Puheistaan kiinni joutuminen aina vähän lamaa intoa. Kauan ei kärsitty häpeä muistissa pysy.
Työntekoa he yrittävät olosuhteisiin nähden sen kuin kykenevät. Miehille kyllä riittää vaimoväen kustannuksella liian pitkät ruokalevot joka aterian perästä ja välillä tupakkatunteja. Siitä ei sovi moittia, sillä se on ikivanha savolainen tapa. Harvat miehet täällä auttavat naisia töissään. Siksi viimemainitut saavatkin olla pienessä juoksun hytinässä aamusta iltaan, niin kauan kuin seisoallaan pysyvät. Kyllä siinä menossa ihminen henkisestikin väsähtää. Ei siis ihme, jos he välinpitämättömästi suhtautuvat miltei kaikkeen. Hetkeksi innostuvat, mutta sitä voimakkaampi reaktio pyyhkii jäljetkin heti edellisestä.
Vihkimättömiä pareja ei asu yhdessä yhtään, niin kuin aivan naapurikylissä oli yleistä ennen ennen nykyistä tuomiokapitulin toimenpidettä. Avioeroja ei ole myös sattunut ainoaakaan. Keskinäiset erimielisyydet paunuvat villasella, kun heikompi alistuu, vaikkapa loppuikänsä kärsimisen uhallakin. Seuraava tarina todisteeksi:
Nuori tyttö rakastui kunnottomaan mieheen. Lapsen synnyttyä mies hylkäsi äidin, joka vielä lapsellisuudessaan joutui toisen veljen narriksi. Loppujen lopuksi sukeutui laillinen, vihitty suhde jälkimmäisen kanssa. Äiti kärsimyksistään huolimatta jaksoi vaalia lähes 10-päisén lapsilauman kunnon ihmisiksi. Itse sävyisyydessään ja nöyryydessään on ollut muille esimerkiksi kelpaava.
Miehistä:
Heidän ehdoton määräämisvaltansa kotona on kasvattanut heistä niin omapäisiä, etteivät missään asioissa tahdo olla yhtä mieltä muiden kanssa. Kunnan taloudenhoito on muka päin pyttyyn, kun eivät itse ole ohjaksissa. Eihän heistä sinne ole. Sama on valtiollisissa mielipiteissä. Oikeuksia pitäisi olla joka paikassa, mutta velvollisuuksista ei pitäisi puhuakaan. – Uutta kyllä mielellään kuulevat, mutta toimiessa on tervettä järkeä. Ei leuhkiminen heihin pysty. Nauravat vain ”akutaattoreille” ja ”rauhankonserteille”. Nuo esimerkiksi poliittisten puheiden ja kirjoitusten muistiin jäännistä.
Eero Järnefelt. Isäntä ja rengit. Järnefelt käytti mallinaan Väisälänmäen Puurulan talon väkeä. Ihan ollaan Hökösen naapurissa!
Pöljän kylähistorian avoin blogi 