Opettajatar Hillervo Väänänen Hökösellä 11. Hökösen kylän asukkaiden oikeustajunta.

Kuvassa Reponiemen tila Pöljäjärven rannalta.

Miten Hökösella suhtauduttiin lakiin? Opettajatar Hillervo Väänänen tarkastelee asiaa kasvatustieteen opinnäytetyössään 1932.

Hökönen on tullut kuuluisaksi Kuosmas-jutun takia. Mainittu Kuosmanen paikkakuntalaisten kertoman mukaan on ollut aivan mahdoton mies joka suhteessa. Missään asiassa ei ole sopinut kotisten eikä kyläläisten kanssa. Suututtuaan saattoi piestä akkansa ja kaikki elukkansa. Naapurien suhde oli joskus sietämätön. Pöljälle menevän tienkin aitasi korpien kautta kierrettäväksi, vaikka kuun päivän oli pihan poikki kulkenut. Siksipä hänet eräänä sunnuntaina tavattiin niityltään kuulan lävistämänä. Vuosikausia kestänyt oikeudenkäynti ei saanut selville syyllistä. Moni syytön sai olla silloin epäilyksen alainen. On kestänyt toista vuosikymmentä, eivätkä vieläkään kaikkien välit ole selvinneet sen asian takia, vaikka useimpien mielestä tämä ”korpilain” tapaus alkaa häipyä.

Samaa lakia on käytetty jonkun kerran naapurin koiralle luvattomalla ajalla toisen riistamailla juostessa. Hyvät lunnaat sai ampuja maksaa. Mutta vedottuaan lakiin annettiin huolimattomalle koiran omistajalle sakkoja.

Pöljäjärvi. Kuva otettu Reponiemeltä.

Tuulastaminen oli ennen yleistä. Hauska oli tervapimeinä syysöinä katsella akkunastaan heidän aavemaisesti liekehtiviä tuliaan. Nautinto oli vielä suurempi, jos pääsi aivan veneen kokasta seuraamaan valojen ja varjojen leikittelyä tyynellä järvellä. Ei lie kalakanta vähentynyt, jos köyhä särpimekseen nappasi kuin kassastaan kalakeiton muun syötävän höystöksi. Tokko lie kukaan koskaan myynyt ainoatakaan tuulaalla saatua kalaansa. Nyt ovat atrot ja koprat jo sukupuuttoon hävinneitä. On niin näin, löytyisikö enää kotiseutumuseoon, jos semmoinen perustettavaksi tulisi.

Samoin saattaa pyssymies joskus luvattomankin otuksen sunnuntai-ateriakseen hankkia. Ennen oravien rauhoitusajan loppua kuitenkin ahneuksissaan ampuvat likaisia. Nylkivät saaliinsa vasta laillisella ajalla.

Miltei joka talossa kuopat ovat kaukana pihasta. Hyvin siellä perunat ja muut pidettävät säilyvät. Katsomansa luokkipihlajan saattaa kyllä vieraskin kaataa. Kuuluupa joskus puu kaadetun astialaudoiksi. Tuommoisesta oman käden oikeudesta ei syytetä, muuten vihaa pitää jurnutetaan.

Liekö Kuosmas-käräjissä saaneet tarpeensa olla käräjätuvassa. Harvoin sinne pitkiin aikoihin eksyi kukaan kantajana. Vastaajana ja todistajana oli pakko mennä, jos niin vaadittiin. Aivan viime aikoina eukkoset talonvaltijaat ovat yrittäneet kuntoaan näyttämään, mutta huonolla menestyksellä, kuten jo aikaisemmin on mainittu. – Suuhavilla käräjöivät keskenään. Aikansa sitten mökötettyään leppyvät taas ja ovat kuin ei olisi koskaan mitään poikkitelaista ollutkaan.

Omistamiensa maa-alojen päällisiä ovat hyvin äleitä. Ei uskalla kulkea muuta kuin vanhaa tienpohjaa. Ei venevalkamanaan pitää toisen rantaa. Kalastella saa mistä vaan, kun ei ole vesiä jaettu. Joskus kuitenkin syrjäiset, ei maanomistajat, kalaavat toisen pyydyksen.

Kun kerran ”manttaalipösöksi” on päässyt vaikka torppariasetuksen turvin, niin on oikeutensa hoidettava. Siinä perimmäinen syy, etteivät poliittisessa mielessä liioin kallistele vasemmalle ei oikealle. Ovat aitomaalaisliittolaisia. Ainoa autuaaksi tekevä ja asian kohdalleen sanova tiedonantaja on ”Savon Sanomat”, johon luotetaan kuin pukki suuriin sarviin. Kaikki muu pyrkii olemaan pahasta.

Opettajatar Hillervo Väänänen Hökosellä 10. Sananen nuorisosta.

Jo joutuu armas aika. Seuraavassa opettajatar Hillervo kertoo meille mietteistään Pöljänjärven, Hökösen ja Keskimmäisen nuorisosta 1920-luvulla. Opettajan työ kylän nuorison kasvattajana jatkui vielä lasten kouluvuosien jälkeenkin. Opettajan tarkka silma seurasi nuorison kasvua ja harrastuksia kouluvuosien jälkeenkin. Varsin tyytyväinen Hillervo tuntui olleen työnsä jälkiin, mutta moitittavaakin löytyi. Näin Hillervo kasvatustieteen laudaturtyössään Hökönen vuosikymmenen näkökulmasta (1932).

Nuorisosta on miltei pelkkää hyvää sanottavaa. Kotiseutuansa ja kotiansa rakastavat niin, että mieluummin pysyvät sitä kohentamassa puutteellisissakin oloissa, kuin lähtevät ansioitöihin muille. Koettavat viljelyksiänsä parantaa ja laajentaa yhteisvoimin.

Pöljänrannan, Hökösen ja Keskimmäisen nuoret muodostavat omat seuransa. Harvoin yhdessä ovat. Keskuudessaan vain kisailevat. Ensinmainitut ovat siivointa väkeä. He saavat talvisiin hiihtoihin, syksyisiin luistinotteluihin, kuin myös kesäisiin joka sunnuntain kilpailuihinsa vanhempaakin väkeä mukaan. Sunnuntai-illat kuluvat hyvin sisällä tai ulkona leikkiä lyöden.

Hökösen nuorten joutoajat pyrkivät kulumaan naapurien tuvanpenkkejä painellessa. Jotkut ovat kyllä ahkeria metsänkävijöitä ja kalastajia. Kokoontuvatpa kesällä Parkkisen kentälle palloa lyömään. Tytötkin ovat mukana. Tai mennään joukolla saareen gramofoni mukana. Siellä tanssikin sujuu. Talkooaikana ei muuta ajankulua tarvitakaan.

Keskimmäisen nuorison aika kuluu hyvin Baccuksen palveluksessa, kylläkin mahdollisimman karkeassa muodossa. Kotona kasvatettu vilja muutetaan salaa ”kuusenkyyneliksi”, jota maistellessa ei puutu riita, tora eikä tappelukaan. Tuommoinen salamyhkäinen puuhailu vie ajan ja halun kaikkiin parempiin harrastuksiin.

Kotitalouskerhotyö elää nyt 12-20-vuotisten joukossa voimakasta nousukautta. Ansioin ja maukkaamman ruuan toivo kannustaa yrittämään. Eräässäkin talossa on kuusi kerholaista. Ensi vuoden abiturientti vielä viime kesänä möi kasvattamiaan kasveja Kuopion torilla. – Säilömis ja kerhokursseilla on innostus suuri. Pojat pyöräyttävät vehnäleivät, mehut ja hillot aivan yhtä näppärästi kuin konsaan tytöt. Samat pojat ovat jo koulussa ollessaan vastaan hangottelematta parsineet, paikanneet ja jopa rukkaskintaatkin neuloneet.

Suojeluskuntalaisia harjoituksissa Pöljällä. Taustalla Lassilan talo.

Jotkut nuorista kuuluvat Suojeluskuntaan, Lotta-Svärd yhdistykseen, urheilu- tai nuorisoseuraan. Nämä joskus piipahtavat kylän ulkopuolella iloissa. Mutta kaikella kunnioituksella mainittavalla tavalla. Juomaveikot ja juoksunhaluinen palvelusväki olisivat työväentalojen jokasunnuntaisia kundeja, elleivät pitkät ja huonot taipaleet useasti esteenä olisi.

Kuvassa Pöljän työväentalo. Tänne Hökösen ”juoksuhaluinen palvelusväki ja kundit” kaipailivat?

Opinhalustaan todisteena on ahkera naapurikylien kyläkirjastojen käyttö. Myllymiehet matkoilla kirjoja vaihtavat, sillä kaksi lähintä on myllyteiden varrella. Vähät sanomalehdet tulevat tarkoin luettua. Kotimaisten urheilijoiden ennätykset taitavat olla joka pojan muistissa.

Tytöistä jokainen, jonka aika vain myöten antaa, on Marttain tai Maamiesseuran käsityö- ja keittokursseilla uudenaikaista taitoa oppimassa. Samoin miltei joka kodista oli Pienviljelijäin karjanhoitokursseilla äiti tai tytär aakkosia oppimassa. kannattavasta karjanhoidosta.

Vaikka tyttöjen käytös ei olekaan muodinmukaista eikä poikien hatunnosto keikarin tapaista,hyvät tavat, vanhempain kunnioitus ja isänmaanrakkaus näyttävät olevan niin valtavat ominaisuudet, että heidänlaiseen nuorisoon uskaltaa luottaa. Sormet riittävät luettelemaan esimerkiksi alaikäiset tupakoivat miehet. Väkeviä maistavien luku asettuu jo toiseen käteen.

Opettajatar Hillervo Väänänen Hökösellä 9. Asunto-olot ja terveys, osa 2.

Kansakoulunopettajan tehtäviin kuului tarkkailla koulupiirinsä asujaismiston elinoloja monelta kantilta. Seuraavassa Hillero Väänänen kertoo koulupiirinsä asujaimiston terveysoloista 1920-luvun Pohjois-Savossa. Oheisesta linkistä voit tutustua Hillervon vaiheisiin tarkemmin. Hillervo Väänänen Hökösen koulun opettajana 1922-66.

Sairauksien hoitamisessa on vielä vallalla täydellinen taikausko. Raudan haavaan keitetään ruostetta, palohaavaan puuta. Ihottumiin sivellään padanpohjanokea tai keitetään pihkaa omassa virtsassa. Lääkkeitäkin käytetään, kuten sievettä, etikkaa ja tärpättiä, olipa vamma mikä tahansa pinnalta voiteluksi, sisään annetaan jotain apteekista saatua ”tipettiä”.

Ei sairasta eikä liioin ympäristöään liioin puhdisteta. Pian hän likaa kuitenkin uudestaan. Kaikki mahdolliset syöpäläiset ovat vakituisia loisia asunnoissa. Eläinten läheisyys ja rapun vierien siivottomuus sokaisevat kesäisin kärpästulvalla. Tuohon kaikkeen on niin totuttu, ettei se vaivaa ollenkaan.

Opettaja on juuri päättänyt koulutyönsä. Tullaan hakemaan pari-vuotiaan pojan luo, joka on saanut kouristuksia. Hakumiehen lähtiessä on jäänyt tajuttomaksi. Eipä auta opettajan lopettaa ateriaansa, vaan heti kiireesti taipaleelle. Suolaitojen eteen oli hevonen sattunut. Sama se, kunhan joutui. – Poikaa veti yhä. Mustana oli aina tiukkojen kouristusten tullen. Koko talon väki neuvottomana ympärillä. Eivät edes suuta olleet auki saaneet. Oli purrut kielensä verille. Siksi ensin kapula hampaiden väliin ja tilapäinen suolipuhdistus. Ammeen puutteessa painettiin tajuton poika lämpimään vesikorvoon. – Muutamien minuuttien kuluttua hän heräsi kuin unesta. -Noin vakavat seuraukset saattaa olla paljain jaloin ulkona juoksusta hampaiden tulon aikaan.

Toisen kerran haettiin vanhan mummon luo. Hänellä myös oli merkillisiä kouristuksia, joihin ei syy yrittänyt ollenkaan löytyä. Lopulta pitkän kyselyn ja utsimisen perästä tuli ilmi viikon kestänyt umpi. Sitä uskalsi maallikkokin käydä lievittämään. Kohtaukset loppuivat.

Pieniä kipeitään eivät aikanaan hoida, vaan töillä ollessaan likaavat ja kylmettävät. Tapaturmaiset kirveenhaavat ja ruhjevammat ovat aivan tavallisia. Niitä varten saa olla puhdistusaineita ja sterillia side tarpeita aina varastossa. Pahimmat tapaukset täytyy koettaa heidän omilla tai köyhäinhoidon varoilla toimittaa lääkärin apua saamaan.

Äiti oli lähettänyt koulutyttönsä mukana terveiset tulla katsomaan heidän pikku-tyttöään samana iltana. Kutsusta saattoi arvata asian tärkeyden. – Vakasta löytyikin vajaan kilon painoinen, kylmästä sinipunaisena, ei hiiren ääntä voimakkaammin vikisevä tyttö. Hänen pelättiin kuolevan, koska jo kylmeni, siksi piti hätäkasteeseen edes saada. Samalla sai äiti neuvoja ”seitenkuisen” lämpimänä pitämiseen. Uunilla hän sen jälkeen pienokaistaan suojeli.

Toinen pikkulapsitapaus oli kuoleman yhteydessä. – Aamulla varhain oli äiti kuollut. Jäi 9 lasta, nuorin 2-viikkoinen. Iltapäivällä haettiin opettaja tuon pienimmän luo. Pelättiin hänen nimettä kuolevan. Äiti oli syöttänyt lasta miltei lähteissään. – Opettaja hyvin tiesi senkin kodin olot, mutta tyrmistyi mentyään. Väki syömässä ilman alkeellisimpiakaan ruokailuvälineitä. Kaikki eivät mahtuneet pöytään, vaan pienimmät polvillaan penkkien ääressä lautasenpuolikkaat edessä. Aivan pienin äänteli tyynyn päällä pöydällä. Vuoteessa oli vielä kuollut äiti, vähän lakanantapaista peittonaan. Miltei 12 tuntia hän siinä jo oli ollut. Ensi-työ oli hänet saada aittaan. Lautakin piti vielä kädestä pitäen teettää. Sitten sai pienokainen nimensä. Puolivuotiaaksi vain eli. Hoidon puutteessa kuoli aivan. 14-vuotias sisar ei ehtinyt lasta ja taloutta kunnolle hoitamaan.

Ei saa kuolleita eikä kuoleviakaan pelätä.

Kuvassa on Pauli Olavi Holopainen (1926). Pienokainen eli Kokkosenlammin rannalla, Pohjois-Pöljällä. Hän kuoli kuumeeseen.