Desantteja Pöljällä?

Desantti on vihollisen selustaan valoilutarkoituksessa pudotettu laskuvarjosotilas. Suomessa talvi- ja jatkosodan aikana vangitut vakoilijat ja tihutyöntekijät olivat varsin kirjava joukko. Voidakseen menestyä edes jotenkin tehtävässään, desanttin tuli osata suomea. He olivat rajaseudun asukkaita, Neuvostoliittoon muuttaneita suomalaisia, vuoden 1918 punapakolaisten lapsia ja Yhdysvalloista Neuvostoliittoon muutaneita suomalaisia siirtolaisia. He liikkuivat siviiliasussa tai sotilaan univormussa. Desantit olivat aseistautuneita. Jatkosodan aikana vakoilutoiminta oli varsin laajaa, mutta ei ymmärettävästi täällä Savossa, syvällä sisämaassa.

Sodan aikana Suomessa tuomittiin kuolemaan 785 vakoilijaa. Desanteista varoitettiin ja ihmisiä kehoitettiin tarkkailemaan ympäristöään vakoilijoiden varalta. Oheisessa tästä muistutetaan Valistusfilmi 1940

Seuraavassa Pirkko Seppä(os. Mikkonen) muistelee tapausta jatkosodan ajalta Pöljällä.

Liikkuiko desantti Pöljällä?

Elettiin jatkosodan syksyä 1941. Syystyöt oli käynnissä maataloissa, mm- perunannosto. Koska nuoret ja terveet miehet tuollaoin olivat ”siellä jossakin”, niin naapureiden ja talkooporukoiden avulla kuitenkin saatiin työt tehtyä.

Kuvassa perunannostoväkeä Vilholan pellolla. Rietilän talo on samoilla aukeilla Pöljällä.

Muistan hyvin, miten mekin äitini ja me kolme kouluikäistä tyttöä olimme perunannostossa noin viikon ajan Pöljällä, jossa silloin setäni Heikki Mikkonen poikansa Matin perheen kanssa asui ja viljeli Rietilä-nimistä tilaa. Heikin nuorempi poika Yrjö asui myös kotonaan, mutta oli tuolloin rintamalla. Talosa työskenteli myös Aku Murtonen, joka oli vaputettu sotapalveluksesta huonon kuulonsa vuoksi. – Taloon kuuluvassa mökissä pihapeltojen takana metsän reunassa asui Inkeristä pakolaisena tullut perhe. Heidän sukunimensä oli Inki. Tämän perheen emäntä ja kaksi tytärtään, Liisa ja Anna, kävivät päivittäin auttamassa emäntää navettatöissä.

Eräänä iltana, kun illallinen oli syöty ja taloustyöt tehty, väki pikkuhiljaa alkoi mennä levolle. Silloinhan ei TV eikä radio häirinnyt elämän menoa ja sähkön puuttuminenkin rajoitti puuhailua iltaisin.

Talo oli hiljentynyt ja syyshämärä hiipinyt huoneisiin. Me nukuimme salissa, jossa oli kaksi sohvaa. Toinen niistä oli ovensuuseinällä ja siinä nukkui äitini vanhemman sisareni Sirkan kanssa ja me Aunen kanssa nukuimme salin perällä olevassa vuoteessa. Siinä unta odotellessamme juttelimme keskenämme, mutta hyvin hiljaa, koska toiset olivat jo nukahtaneet.

Sitten yhtäkkiä kuulimme, että joku tuli taloon. Verannalle meni kaksi ovea, joista toinen oli lukittu, mutta tupaan menevä ovi oli auki. Tulija avasi tuvan oven ja meni sisälle. Olimme hiiren hiljaa sängyssä kasvot oveen päin ja jännitimme, mitä tulisi tapahtumaan. Öinen kulkija käveli tuvan läpi ns. ”vaarin kammariin”, jossa Heikki-setä nukkui ja sieltä tampuuriin, josta oli ovi saliin. Tapahtui, mitä pelättiin. Salin oviaukkoon ilmestyi tuntematon, sotilaspukuinen mies reppu selässään. Seurasin häntä silmieni raosta peloissani- Hän katseli meitä salissa nukkuvia hyvän tovin ja sitten hän kääntyi ja poistui tuvasta samaa reittiä kuin oli tullutkin. Mitään pahaa ei tapahtunut, mutta sydän hakkasi haljetakseen. Oliko tuo mies ollut desantti, joista silloin niin paljon puhuttiin?

Kun aamulla menimme tupaan, oli Aini, talon emäntä hellan ääressä keittopuuhissa. Ensi töikseen hän sanoi meille:”Mitähän tuo Aku höpisee, kun se kysyi minulta tuossa ulos lähtiessään, että kumpiko pojista, Yrjö vai Matti, tuli viime yönä lomalle?” Hän oli nähnyt sotilaspukuisen miehen liikkuvan talossa. – Huomasimme heti, ettei Aini uskonut Akun puheita. Kun sitten kerroimme, että tuntematon sotilas oli käynyt salin ovella ja sitten poistunut talosta, ei sekään tieto saanut Ainia uskomaan asiaa.

Kuka tuntematon sotilas oli ja millä asialla hän liikkui, jäi silloin ratkaisematta. Oliko hän desantti, joka hoiti saamaansa tehtävää? (Pirkko Seppä, 24.1.2015, Hamina)

Pirkon kysymykseen ei saada enää vastausta. Kotirintamalla liikkui monenlaista huhua. Neuvostoliitto lähetti Suomeen ehkä pari tuhatta sotilastiedustelijaa. Talvisodan aikana Pöljän rautatiesiltaa vartioitiin ympäri vuorokauden. Vartiokirjassa 14.1.1940 on merkintä puhelinsanomasta, joka oli lähetetty Siilinjärveltä klo 17.55: ”Kaikkien siltojen vartiointia on tarkoin tehostettava, liikkuminen siltojen lähellä estettävä eikä ketään saa päästää sillalle ilman asianomaista lupaa, tuntemattomat pidätettävä ja ilmoitettava esikuntaan.”

Kesällä 1941 Kuopio-Iisalmi-alueella oli varmuudella liikkunut kaksi desanttia, yliluutnantti Nikolai Vasilinpoika Grigorjev ja aliluutnantti Reino William Wentelä. Jatkosodan alussa Siilinjärveä pommitettiin kerran. Kunnalliskodin pellolle ja Siilinlahteen putosi pommeja. Tämäkin aiheutti huhuja. Puhuttiin, että joku antaa merkkejä lentäjille. Desantteja liikkui Suomessa välirauhan aikanakin. Joskus he antautuivat vapaaehtoisesti, kuten Sääksmäen Kiikalassa.

Parilan emäntä lapsineen, joille desantti tarjoili suklaata. Sääksmäki, Kiikala 20.6.1941.

Lähteet: Haapanen, Viholliset keskellämme – Desantit Suomessa 1939-1944. Rissanen-Timonen, Hiekanpölläkkää. Välähdyksiä itsenäisen Siilinjärven 70-vuotiselta taipaleelta. Hajamietteitä PöljältäValokuvat Vilholan kotiarkisto. SA-kuvat.

Morsiuskurssit Pöljän maamiesseurantalolla 3

Hillervo Taskisen puhe naisen asemasta, työstä ja velvollisuuksista Pöljän ja lähialueen naisille jatkuu. Oheisessa kuvassa morsiuskurssille osallistuneet naiset opettajineen. Kuva on otettu Pöljän maamisseurantalon ulkorappusilla. Opettaja Hillervo Taskinen ei ole kuvassa.

Niinpä näistä hommista kasaantuu sitten niin täysi päivä ettei huokaisemaan jouda, kuten moni perheenäiti tietää. – Niin ei saisi olla! Työ on järjestettävä, että jää aikaa huokaista, hetki levätä ajatellen ja suunnitellen joko omia töitään tai yhteiskunnallisia ongelmia. Sen vuoksi on joudettava lukemaankin, että pysyy aikansa tasalla, ettei sanomalehtien tarvitse tulevina aikoina huutaa, että Suomen nainen on kansalaisvelvollisuuksistaan piittaamaton.

Myöskin tulevalla äidillä pitäisi olla aikaa lastensa kasvattamiseen, että heihin jo kotona juurtuisi kristillis-isänmaallinen ja vain raittiutta noudattava mieli, ettei heidän elämäntasapainonsa hotjahtelisi, niinkuin nykypolven, vaikka joutuisivatkin kokemaan tavallisuudesta poikkeavat ajat ja kohtalot. – Säästäväisyyskasvatusta ei myös sovi unohtaa.

Ja vielä hyvät naiset y.m.t! Älkää unhottako pyhäpäivän merkitystä arkipäivien kohokohtana. Niiden työntäyteys ansaitsee sen levon tuoman juhlavuuden. Myös yhdenkään perheenjäsenen nimi- tai syntymäpäivää ei saisi unohtaa, vain vaatimaton onnittelukin korvaa puuttuvan lahjan tai muun juhlavamman muistamisen.

Ja vielä yksi tärkeä asia. Miksi kodin pitää olla pahan tuulen kiertopaikka? Äidin vastuulla on kodin henki! Hänen on itsestään karsittava kaikki itsekkyys. Kaikki muille, itselle ei mitään! Samaan henkeen on luotsattava myös muut. Silloin pyhätuulet puhaltavat arkena eikä tarvitse silmät maahanluotuna seista sen tuomarin edessä, joka kaikki meissä näkee.

Lienenkö saanut nyt tehtäväni reposteltua niin, että olisi käynyt selville, jotta nyt ei ole kysymys mistään rusetista tai vetosolmusta, vaan purkamattomasta umpisolmusta, joka vapaasta tahdosta on tehty yhteisen hyvän nimessä. Ja siellä on oltava tyytyväisenä oli sitten omasta mielestä mitä oli. Joka leikkiin rupeaa, se leikin kestäköön!

Tähän loppui Hillervon puhe. Tämä ja neljä muuta hänen pitämäänsä puhetta on säilynyt Mikkelin maakunta-arkistossa. Hillervo on varmasti puhunut monissa muissakin yhteuksissä, sillä opettajat toimivat aktiivisesti koulupiirinsä ja kotikuntansa riennoissa. Hillervon muut säilyneet puheet on pidetty 11.6.1933 IKL:n vaalitilaisuudessa Pöljällä, 29.11.1933 Siilinjärven IKL:n kerhoillassa Pöljällä, Pöljän suojeluskunnan iltamissa 5.11. 1933 ja Alapitkän lottien iltamissa 21.5. 1934. Hän kirjoitti puheensa pieniin sinisiin vihkoihin.

Hillervo Taskinen oli oman aikansa ihminen. Idealistinen, syvästi aikansa kristillis-isänmaalliset arvot sisäistänyt kilvoittelija. ”Enempää ei meiltä vaadita kuin kaikkemme.” Hän eli kuten opetti. Oli perheenäiti, ansioäiti ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kuulijoina oli lähiseudun nuoria naisia, jotka olivat eläneet sota-ajan kaikkine vastuksineen. He olivat ottaneet vastuun monista tehtävistä, joita miehet olivat ennen hoitaneet. Kurssilla oli lottia, jotka olivat toimineet rintamalla ja sotasairaaloissa. Nyt oli rauhan aika, elämä edessä. Kovin raskaan lastin velvollisuuksia ja vastuita Hillervo näille naisille puheessaan asetti.

Lue lisää Hillervosta:
Aatteen paloa Pöljällä
Hilperon tarina- kansanvalistajana Savon sydänmailla

Morsiuskurssit Pöljän maamiesseurantalolla 2

Pöljän maamiesseuran talolla pidettiin morsiuskurssit kevättalvella 1945. Sota oli päättynyt ja aloitettiin rauhan oloihin vakiintuminen. Nuoriso katsoi eteen päin, tanssikielto oli päättynyt ja miehet palasivat sodasta. Kurssi antoi käytännön kodinhoidon neuvoja ja muistutti kristillissiveellisistä arvoista.

Yllä olevassa kuvassa on komeat häät syksyltä 1945. Pöljän pysäkin asemanhoitajan, Ville Ruuskasen tytär Hanna meni naimisiin Ilmari Koposen kanssa (vas.) ja Vilho-poika oli löytänyt Hyrynsalmelta kumppanin, Saima Ruuskasen. Häät pidettiin samaisella maamiesseurantalolla kuin tämä morsiuskurssi 21.11. 1945.

Kurssista on säilynyt Hillervo Taskisen, Hökösen koulun opettajan, luento ”Kotityö-ansiotyö”. Hän on pitänyt sen 18.2.1945. Puheessa opettajatar linjaa naisen tehtäviä niin kodissa kuin kodinkin ulkopuolellakin sodan jälkeisinä muutoksen vuosina. Tällaisia ohjeita äideillemme ja isoäideillemme annettiin 70 vuotta sitten. Tämä on puheen toinen osa.

Onhan ja pitää olla kodin perustamisella uskonnollinen pohja: Ei ihmisen ole hyvä yksin olla. Mutta se perusta ei saisi unohtua hyvinä päivinä vain pahoina päivä apua tarvittaessa. Sehän olisi arkikieltä käyttäen kiristämistä, joka ei ole hyväksyttävää eikä kaunista. Tottakai perheen perustaminen ja siellä isänmaalle puolustajia ja työntekijäin kasvattamnen on hyve, ettei minkäänlaisen tiukan tullen tarvitsisi johtajien sanoa, ettei Suomessa ole tehtäviensä tasalla olevia poikia tai tyttöjä. Olipa toimittava sitten auroin, miekoin tai miettehin.

Luonnollisesti ei ole hyväksi, jos ansioäiti tai muuten yhteiskunnallisilla puuhlla kuormitettu äiti lyö laimin kodin hoidon, miehen ja lasten huoltamisen sillä osalla, mikä hänelle kuuluu.

Nyt hyvät morsiuskurssilaiset, monien muiden tärkeiden ongelmien lisäksi teidän on ratkaistava kumpaa linjaa käydä toteuttamaan vihkiydyttyänne. Koti-äitien esimerkit esille! Hehän olivat monitaitoisia. Tekivät kaikki kotona, mitä perhe päälleen puki tai mitä kotitaloudessa vain tarvittiin. Monet sukupolvet saivat myös vainon aikana pitää myöskin miesten töistä huolen. Saman sai tämäkin tuleva polvi kokea menneinä vuosina, eikä huonoin tuloksin. Mutta se ei saisi jäädä vain tuon ajan palkkatyöksi, vaan taidot tarvitaan aina pysyäkseen tasavertaisena edes mielipiteiden vaihdossa kotona ja kylässä.

Eikä se nykyajan tyttölapselle ole temppu oppia vaikka kuinka käteväksi tuhattaitoiseksi. On tilaisuus käydä joka alan typistetyt tai laajemmat kurssit ja koulut. Niillä saadut opit ja neuvot on hyvä viedä uuteen kotiinsa, jossa on sitten kaikki kuin ollakin pitää. Mutta teidän ei tarvitse mihinkään ammattiin valmistua. Teillä on kykyä ja taitoa antautua sekalinjalle. Mikä se sitten olisi?

Kuvassa naisia Puustellin heinäpellolla kesällä 1942. Naiset olivat joutuneet kantamaan kovan vastuun kotirintamasta. Hillervokin viittaa puheessaan siihen. Oli osoitettu, että osattiin kantaa vastuuta monista asioista miesten tavoin. Kuvassa kolmas oikealta, Kaisu Rautiainen oli kuuntelemassa Hillervon puhetta.

Kotitöiden rinnalla kuin muiden huomaamatta ansaita yksityiseen käyttöön tarvittavat n.s. taskurahat omilla sivuansioilla. – On varmasti ainakin aluksi nöyryyttävää pyytää sellaistakin aviomieheltään, joka kotiaskareita aliarvioi, mutta ei minään ansiotyönä. Kyllä hän sen kukkarossaan tuntisi, jos nykyisillä palkoilla vierailla teettäisi. Entä se kansantaloudellinen säästö, minkä taitava, huolellinen ja kekseliäs emäntä kokoo ruoka-, vaate- yms. varojen tarkoituksenmukaisella käytöllä ja hoidolla.

Vaikkapa näin emännän työt ja säästöt työssään voitaisiinkin aivan ansaittuina markkoina laskea, niin sittenkin työsi aliarvioivalta ja ehkä ei omiin tarpeisiinsa tarkaltakin mieheltä vaimon ja lasten tarvitsemat erät saattavat kasvaa kohtalokkaan erimielisyyden iduksi, joka raskaana taakkana painaa koko perheen elämää tai pakottaa sen jäsenet kotivarkauteen, raha- tai muiden varojen salakäyttöön, mikä on rumimpia ja turmiollisimpia tekoja moraalisesti ja taloudellisesti. Eikä se kotisiltakaan salassa pysy. Syrjäisilläkin on oikeus hymyillä moiselle kotitavalle.

Mikä siis sivutyöksi, jos ei ihan ansiotyö? Yksi ompelee kodin ulkopuolelle – Toinen kutoo kankaita. Kolmas innostuneena kasvisten hoitoon voi sieltä ansaita monella tavalla hiukan palstaansa laajentamalla yli oman tarpeen. Tupakka viime vuosina on ollut hyvin tuottava artikkeli – eräskin pienviljelijä kehaisi emäntänsä tupakkahankkkeita, että on mulla taitava ja rikas eukko. Se on jo toista kuulla kuin marina, että eikö ne enää muuta osaa kuin tärvätä. Viisain kaikista lie, joka navettaansa on saanuthoidettua semmoisia lajeja ja yksilöitä, jotka samalla hoidolla antavat entistä enemmän, kun vain tuloista hoitaja osuutensa saa.

Kuvassa häät Kolmisopen Kulhuassa. Vihtori Roivainen ja Irma Pantzar vihittiin 6.7.1946. Irmakin oli morsiuskursseilla!

Puhe jatkuu.