Desantteja Pöljällä?

Desantti on vihollisen selustaan valoilutarkoituksessa pudotettu laskuvarjosotilas. Suomessa talvi- ja jatkosodan aikana vangitut vakoilijat ja tihutyöntekijät olivat varsin kirjava joukko. Voidakseen menestyä edes jotenkin tehtävässään, desanttin tuli osata suomea. He olivat rajaseudun asukkaita, Neuvostoliittoon muuttaneita suomalaisia, vuoden 1918 punapakolaisten lapsia ja Yhdysvalloista Neuvostoliittoon muutaneita suomalaisia siirtolaisia. He liikkuivat siviiliasussa tai sotilaan univormussa. Desantit olivat aseistautuneita. Jatkosodan aikana vakoilutoiminta oli varsin laajaa, mutta ei ymmärettävästi täällä Savossa, syvällä sisämaassa.

Sodan aikana Suomessa tuomittiin kuolemaan 785 vakoilijaa. Desanteista varoitettiin ja ihmisiä kehoitettiin tarkkailemaan ympäristöään vakoilijoiden varalta. Oheisessa tästä muistutetaan Valistusfilmi 1940

Seuraavassa Pirkko Seppä(os. Mikkonen) muistelee tapausta jatkosodan ajalta Pöljällä.

Liikkuiko desantti Pöljällä?

Elettiin jatkosodan syksyä 1941. Syystyöt oli käynnissä maataloissa, mm- perunannosto. Koska nuoret ja terveet miehet tuollaoin olivat ”siellä jossakin”, niin naapureiden ja talkooporukoiden avulla kuitenkin saatiin työt tehtyä.

Kuvassa perunannostoväkeä Vilholan pellolla. Rietilän talo on samoilla aukeilla Pöljällä.

Muistan hyvin, miten mekin äitini ja me kolme kouluikäistä tyttöä olimme perunannostossa noin viikon ajan Pöljällä, jossa silloin setäni Heikki Mikkonen poikansa Matin perheen kanssa asui ja viljeli Rietilä-nimistä tilaa. Heikin nuorempi poika Yrjö asui myös kotonaan, mutta oli tuolloin rintamalla. Talosa työskenteli myös Aku Murtonen, joka oli vaputettu sotapalveluksesta huonon kuulonsa vuoksi. – Taloon kuuluvassa mökissä pihapeltojen takana metsän reunassa asui Inkeristä pakolaisena tullut perhe. Heidän sukunimensä oli Inki. Tämän perheen emäntä ja kaksi tytärtään, Liisa ja Anna, kävivät päivittäin auttamassa emäntää navettatöissä.

Eräänä iltana, kun illallinen oli syöty ja taloustyöt tehty, väki pikkuhiljaa alkoi mennä levolle. Silloinhan ei TV eikä radio häirinnyt elämän menoa ja sähkön puuttuminenkin rajoitti puuhailua iltaisin.

Talo oli hiljentynyt ja syyshämärä hiipinyt huoneisiin. Me nukuimme salissa, jossa oli kaksi sohvaa. Toinen niistä oli ovensuuseinällä ja siinä nukkui äitini vanhemman sisareni Sirkan kanssa ja me Aunen kanssa nukuimme salin perällä olevassa vuoteessa. Siinä unta odotellessamme juttelimme keskenämme, mutta hyvin hiljaa, koska toiset olivat jo nukahtaneet.

Sitten yhtäkkiä kuulimme, että joku tuli taloon. Verannalle meni kaksi ovea, joista toinen oli lukittu, mutta tupaan menevä ovi oli auki. Tulija avasi tuvan oven ja meni sisälle. Olimme hiiren hiljaa sängyssä kasvot oveen päin ja jännitimme, mitä tulisi tapahtumaan. Öinen kulkija käveli tuvan läpi ns. ”vaarin kammariin”, jossa Heikki-setä nukkui ja sieltä tampuuriin, josta oli ovi saliin. Tapahtui, mitä pelättiin. Salin oviaukkoon ilmestyi tuntematon, sotilaspukuinen mies reppu selässään. Seurasin häntä silmieni raosta peloissani- Hän katseli meitä salissa nukkuvia hyvän tovin ja sitten hän kääntyi ja poistui tuvasta samaa reittiä kuin oli tullutkin. Mitään pahaa ei tapahtunut, mutta sydän hakkasi haljetakseen. Oliko tuo mies ollut desantti, joista silloin niin paljon puhuttiin?

Kun aamulla menimme tupaan, oli Aini, talon emäntä hellan ääressä keittopuuhissa. Ensi töikseen hän sanoi meille:”Mitähän tuo Aku höpisee, kun se kysyi minulta tuossa ulos lähtiessään, että kumpiko pojista, Yrjö vai Matti, tuli viime yönä lomalle?” Hän oli nähnyt sotilaspukuisen miehen liikkuvan talossa. – Huomasimme heti, ettei Aini uskonut Akun puheita. Kun sitten kerroimme, että tuntematon sotilas oli käynyt salin ovella ja sitten poistunut talosta, ei sekään tieto saanut Ainia uskomaan asiaa.

Kuka tuntematon sotilas oli ja millä asialla hän liikkui, jäi silloin ratkaisematta. Oliko hän desantti, joka hoiti saamaansa tehtävää? (Pirkko Seppä, 24.1.2015, Hamina)

Pirkon kysymykseen ei saada enää vastausta. Kotirintamalla liikkui monenlaista huhua. Neuvostoliitto lähetti Suomeen ehkä pari tuhatta sotilastiedustelijaa. Talvisodan aikana Pöljän rautatiesiltaa vartioitiin ympäri vuorokauden. Vartiokirjassa 14.1.1940 on merkintä puhelinsanomasta, joka oli lähetetty Siilinjärveltä klo 17.55: ”Kaikkien siltojen vartiointia on tarkoin tehostettava, liikkuminen siltojen lähellä estettävä eikä ketään saa päästää sillalle ilman asianomaista lupaa, tuntemattomat pidätettävä ja ilmoitettava esikuntaan.”

Kesällä 1941 Kuopio-Iisalmi-alueella oli varmuudella liikkunut kaksi desanttia, yliluutnantti Nikolai Vasilinpoika Grigorjev ja aliluutnantti Reino William Wentelä. Jatkosodan alussa Siilinjärveä pommitettiin kerran. Kunnalliskodin pellolle ja Siilinlahteen putosi pommeja. Tämäkin aiheutti huhuja. Puhuttiin, että joku antaa merkkejä lentäjille. Desantteja liikkui Suomessa välirauhan aikanakin. Joskus he antautuivat vapaaehtoisesti, kuten Sääksmäen Kiikalassa.

Parilan emäntä lapsineen, joille desantti tarjoili suklaata. Sääksmäki, Kiikala 20.6.1941.

Lähteet: Haapanen, Viholliset keskellämme – Desantit Suomessa 1939-1944. Rissanen-Timonen, Hiekanpölläkkää. Välähdyksiä itsenäisen Siilinjärven 70-vuotiselta taipaleelta. Hajamietteitä PöljältäValokuvat Vilholan kotiarkisto. SA-kuvat.