Savupirtissä!

Pöljällä toimi 1950-luvulla nuorisoseura. Seuran aktiivit toimittivat käsinkirjoitettua lehteä. Seuraavassa seuran lehdestä tarina, joka on päivätty 25.11.1951. Saarismäessä Pöljällä asuttiin vielä tuolloin savupirtissä ja tätä kummaa oli lähdetty katsomaan. Jutun värikuvat ovat kuvakaappauksia Siilinjärven pitäjänelokuvasta, jonka kuvasi Hannes Virsu 1950-luvulla. Näin Pöljän Nuorisoseuran lehti.

Kauniina syksyisenä sunnuntaiaamuna on lehden ”toimitus” varhain liikkeellä. Luonto on mitä kauneimmassa kukoistuksessaan. Pakkashuurteinen metsä kimaltelee nousevan syysauringon loisteessa.

Ilma on raikas ja mieli kevyt, tosin hieman jännittynyt. Mielessä askarruttavat ajatukset – millaissa on savupirtissä ja kuinkahan tästä haastattelusta oikein selvitää. Sillä onhan haastattelumme kohteena paikkakunnan kuulu, sanavalmiudestaan tunnettu – Stiina Korhonen – Rietin Stiina, joksi paikkakuntalaiset häntä kutsuvat.

Seisoskelemme pihamaalla ja katselemme edessämme olevaa savupirttiä, samoin paikalta, Saarismäestä, avautuvaa harvinaisen kaunista näköalaa. Pirtti on tyypillinen kuva menneisyydestä, esi-isiemme ajoilta, jotka eläessään ja uurastaessaan täällä asuivat savupirtissä.

Koirien rähistessä käymme tupaan. Toivotamme hyvää huomenta talon väelle ja istumme penkille. Katseemme kiertelee ympäri pirttiä. Pirtin uunissa on parhaillaan tuli. Savu pöllyää uunista kauniina kiemuroina, asettuen viimein paksuna massana lakea vasten, häipyäkseen sitten lakeistorvea pitkin kuulaaseen aamuun. Seinät ovat pikimustat, kiiltelevät. Uteliaisuutemme pakoittamana kokeilemme laipiohirrestä ”värin” pitävyyttä, ja ihme – sormi on puhdas!

Kertoilemme kylän kuulumisia Alkajaisiksi emäntä Stiina sanoo meille, että ”tämä savutupa on köyhän apteekki.” Tästä keskustelumme siirtyy menneeseen aikaan, vuosikymmenien taakse, aikoihin, jolloin savupirtin seinät ovat uutuuttaan hohtaneet. Pyysimme emäntää kertomaan pirtin historiaa, ja saimme kuulla, että pirtin on rakentanut Taavetti Roivainen noin toista sataa vuotta sitten. Uteliaisuudesta kysyimme tarkempaa pirtin ikää, mutta saimme vastaukseksi tämän: ”Kyllä kae tällä ikkee on, kun sekkii tekijä on kerinny tässä yheksän lasta kasvattoo ja nuorimpoosa myöten mualimalle laettoo!” – Roivaisen jälkeen on pirtissä asunut Tuomainen, noin kahdeksan vuotta. – Kysyimme emännältä onko hän kauankin asunut tällä paikalla, jolloin hän kertoi seuraavaa: ”Minä olen alunperin kotoisin Lapinlahden Karvasalmen Potkulasta, josta läksin viisitoistavuotiaana, koko perheen muuttaessa silloin nykyiselle Pohjolanmäelle. Sieltä vanhemmat olivat muuttaneet Kokkosenpäähän, nykyiselle Heikkisen paikalle,” ja kun kysyimme sitten, että tuliko emäntä Korhonen sitten vanhempinensa nykyiseen Saarismäen savupirttiin, hän vastasi älykkäästi ja nasevasti: ”ei tähän tullu muita kun minä ja se yks Korhonen, tarkoittaen miesvainajaansa. Tämä tulo tapahtui v. 1900.

”Olimme tässä 27 vuotta mökkiläisinä, kunnes v. 1927 ostimme paikan omaksi silloiselta omistajalta, Martti Niskaselta, joka asui Uudistalossa. Paikka lohkaistiin silloin Kanalahden tilasta, jonka omisti edellä mainittu Niskanen. – Niin, kyllä ne tämmöiset paekat on niitä nälän virstatoloppia, sillä kynsin ja hampain tässä suanna pysyä leipätyössä kiinni.!” Edelleen emäntä kertoi tapahtumia pirtin korjauksista, ynnä muusta.”Kyllähän tätä on pitänä aena vähän korjata. Viis varvia on kengittäessä pantu uusia hirsiä ja uusittu on uuniikii. 40 vuotta sitten Iivo Savolainen teki tämän uunin.”

”Monihan tätä savupirttiä on käännä ihhailemassa ja jopa ostattelemassakii kerran Helsinkiin, Kansallismuseoon. Kuvasivattii joka kantilta ja yks niistä matkaelijoesta kysy nuita haahloja ostookseen sinne museoon, mutta minä kysyin, että eikö teillä itellännö oo niitä huushollissannu” – kertoo emäntä. Onhan ne monet muuttii kiusanneet tätä köyhän apteekkia ostookseen, ja ja niinhän ne saevat pauloihinsa” sanoo emäntä Korhonen, ja yllätykseksemme saamme kuulla , että tämä paikkakunnan ainoa, Saarismäen savupirtti, on myyty Rautalammille kotiseutumuseoksi, uunineen ja päivineen!

– Vielä kysyimme emännältä, muistaako hän joitakin erikoisia tapahtumia elämänsä varrelta; hän sanoo että ”eiväthän ne ole minun päiväkirjassani, vaikka paljonhan sitä on sattunut, kun tuota ikääkin on jo 82 vuotta, ja ainoastaan 11 vuotta olen uloslämpiävässä asunnossa asunut.”

Käyntimme savupirtillä oli kuin juhlahetki. Kahvia juodessamme ja mandoliinin soittoa kuunnellessamme kiersivät ajatuksemme itsestään vuosisatoja taaksepäin; – todellisuuden ollessa sen, että nykyaika levittäytyy kohta tämänkin paikan päälle. Siitä olivat jo todistuksena talon uudemmmanaikaiset ulkorakennukset sekä pirtin yhteydessä oleva uloslämpiävä kamari ja yksinmpä kukkapenkki pirtin ikkunan alla. – Pian on käyntimme savupirtillä samoin kuin pirtin tarinakin siirtynyt muistojen joukkoon.

– Niin – kohta on savupirtinkin tarina lopussa. – Näkyväisenä muistona se tulee kertomaan uusille sukupolville esi-isiemme elämästä. Mutta museona se ei koskaan pysty tuomaan esille sitä tunnelmaa, jonka saimme kokea savupirtin lämpimässä, emännän tarinoita kuunnellessa.

Sisäkuva Saarismäen Korholan savupirtistä. Vasemmalla uuni: Yläosa on kivistä ja alaosa hirsinen. Orresta riippuvat haahlat.

Yläkuvassa: Korhosen savupirtti ulkoapäin. Ovesta suoraan on kamari (uloslämpiävä), jonka piippu näkyy katolla. Toinen piippu on puuhun kaiverrettu lakeistorvi.- Vasemmalla on aittarakennus.
Alakuvassa on vasemmalla karjarakennus, sitten kaivo ja sauna, jonka edessä kota. – Oikealla metsässä näkyy kalliossa hauska luola, näytti olevan talon pikkupojan mieluinen leikkipaikka.

Oheinen teksti on Siilinjärven kunnan kotiseutuarkistosta/Pöljän Nuorisoseuan arkisto. Museoamanuenssi Heidi Pelkonen toimitti ystävällisesti aineiston käyttöömme. Laitan loppuun valokuvan. Vanha pariskunta kuvassa on Taavetti ja Wilhelmiina Roivainen, tarinan savutuvan rakentajat. Takana pojat Kusti (oikealla) ja Taavetti.