Löysin sattumalta Suomen Kuvalehdestä 1.11.1963 maanviljelysneuvos Tatu Nissisen haastattelun. Siinä on herkullinen kuvaus pöljäläisistä isäntämiehistä 1900-luvun alkupuolelta. Teksti on Elina Karjalaisen, hän on haastatellut Nissistä tämän kotona Kuopion Piispankadulla.
”Pöljällä olivat isännät sellaista oikeaa lajia, jota ei enää etsimälläkään löydä. Näiden isäntien erikoispiirteenä oli se, etteivät he koskaan kajonneet työhön, olivatpahan olemassa ensisijaisesti vieraanhaastattajana talossa. Isännyydestä he kyllä pitivät huolen, sillä rahakukkaro ja avaimet olivat visusti heidän takanaan eikä niihin emännillä ollut asiaa. Yleinen pöljäläinen isäntätyyppi oli lihavahko ja kaljupäinen. Kaljupäisyys olikin siinä määrin isännille kuuluva ominaisuus, että kun kerran kylään osui kaljupäinen renki, niin tätä miehissä ihmeteltiin. Harjun Junnu antoi asiaan selvityksen kertomalla, että heiltä molemmilta oli tukka lähtenyt samassa kahinassa, olivat nimittäin keväällä saaneet niin paljon lahnoja, ettei lahnapääkeiton syömisestä ollut loppua tullakaan ja keiton ylenpalttinen rasvaisuus vei molemmilta hiukset.
Isännät olivat sellaisia ”tossuttelijoita”. Kulkivat markkinoilla, eivätkä silloin olleet köyhiä eivätkä kipeitä, mutta kotosalla piti sensijaan käydä vähän väliä kaapilla nassauttelemassa muka terveydeksi. Maita viljeltiin miten sattui, perimätiedon mukaan. Tässä tiedossa oli toki paljon hyvääkin, mutta uudistuksia ei maanviljelysohjelmaan kuulunut. Niinpä, kun Vilholan Uatu aloitti kylvöheinän viljelyn, niin siitä piisasi puhetta ja päiväilemistä. Uatun pellot kasvoivat näet erinomaista heinää.
Puhujina ja puhuttajina isännät olivat mestareita, mutta heidän puheensa sivusi vain harvoin maanviljelystä ja siihen liittyviä asioita. Päällimäisinä puheenaiheina olivat uskonasiat ja toisekseen kotikylän tapahtumat. Vähäinenkin kylässä sattunut tapaus sai liikkeelle oikean puhumisen vyöryn: jos sattui joku hukkumaan, niin otettiin kielen päälle heti kaikki entiset hukkumistapaukset, jos taas jotakuta kalautettiin kalikalla päähän, niin heti nousivat esiin unhosta kaikki ennen kalautetut. Tietämisen alue oli hyvin rajoittunut ja tämän rajoittuneisuuden oppi poikanenkin huomaamaan silloin, kun Kuopio-Iisalmi radan rakennustöihin ryhdyttiin ja työmiehiä ihmeellisen tietäviä tuli etelästä ratatöihin Pöljälle.”
Pöljän kylähistorian avoin blogi 