Sisko Suomalainen (s.1925) vastasi vuonna 1988 Museoviraston kyselyyn aiheesta Naisten toimet ja työskentely sotavuosina 1939-1944. Julkaisen Siskon tekstin tässä blogissa. Olen saanut tekstin Päivi Miettiseltä, jonka täti ja kummi Sisko oli. Sisko syntyi Siilinjärven Pöljällä Salomo ja Hilja Suomalaisen perheeseen seitsemäntenä lapsena. Perhe viljeli Savonniemen tilaa Pöljänjärven rannalla.
MAA- JA METSÄTALOUS
Talvisodassa oli v. 1917 syntynyt veli. Kaksoisveljet (Arvo ja Veli) suojeluskuntalaisina toimivat vartiointitehtävissä omalla kylällä, joutuivat sotaväkeen keväällä 1940. Jatkosodassa edellämainittujen lisäksi oli v. 1921 syntynyt veli, joka varusmiesaikana saamansa keuhkopussintulehduksen takia oli sairauslomalla kotona 1942 useita kuukausia. Talon työmies kaatui talvisodassa. 1942 saatiin työmieheksi sotapalveluksesta vapautettu yli 40-vuotias mies, jonka monilapsinen perhe sai muuttaa asumaan toisen maatilamme rakennuksiin (Hoikinharju).
Perheenjäsenistä työskentelivät sota-aikana vakituisesti kotitilalla äiti, sisar (s.1918), lukuunottamatta vuoden kestävää maamieskouluaikaa 1943, veli (s.1927). Minä (s.1925) työskentelin kotona kaikki koulun pitkät loma-ajat. Isä oli toimensa vuoksi paljon poissa kotoa, mutta etenkin viljankorjuuaikana hänelle myönnettiin lupa maataloustöihin kotiin. Tietenkin hän suunnitteli ja organisoi maatilan työt, mutta hänen matkilla ollessaan äiti oli kyllä pätevä johtaja. Hänen vastuullaan käytännössä oli sekä maanviljelys- että karjanhoitotyöt, kotitalouden hoidon hän itse myös suurimmalta osin teki, lisäksi henkisen ilmapiirin ylläpitäminen optimistisena oli äidin ansioita.
Sisar Helmi työskenteli pääasiassa ent. miesten töissä, hän teki hevosajot paljolti, osallistui peltojen muokkaukseen, viljojen konekylvöön, niitti niittokoneella heinät, ajoi lantaa pellolle, talvella ajoi heinät hevosella ladosta navetan ylisille, puitakin metsästä. Sen lisäksi hän osallistui lehmien lypsyyn ja mikäli aikaa jäi, kotitaloustöihin, kankaankutomiseen talvisin jne. Minä työskentelin pääasiassa koulun loma-ajat maataloustöissä. Kunnan työvoimapäällikkö antoi koulua varten todistuksen siitä, kotitilalla tarvittiin maataloustyöhön työvoimaa ennen virallista koulun lukukauden loppua. Tottakai sitä oli tehtävä talossa sitä, mikä oli kulloinkin ajankohtaista.
Velipoika (s. 1927) jotui jo nuorena raskaisiin töihin, vuodesta 1942 kyntämäänkin joko työmiehen tai toisen pojan kanssa. 1932 syntynyt velipoika autteli kevyemmissä askareissa, kasvitarhan hoidossa, ajoi hevosella heinäkuormia latoon. talvet hän olikin kansakoulussa sisaren koululla Ilomantsissa. Palkattu karjanhoitaja osallistui myös päivällä peltotöihin heinäpellolla, elonkorjuuseen ym.
Tilapäisapua saatiin kylältä maattomien mökkiläisten vaimoja ja lapsia, naapureiden ikääntyneitä miehiäkin viljan niittoon esimerkiksi. Kylän invalidisuutari oli monena syksynä viljanniitossa. Sodasta lomalla olevat veljet olivat tiukasti peltotyössä koko lomansa ajan nimenomaan kevät-, kesä-, ja syksylomilla. Kirjeistä selviää, miten yksi veljistä pystytti heinäseipäitä, toinen ajoi haravakonetta koko loman ajan. Vanhin veli sai jonkin kerran ns. puintilomaa syksyllä. Yleensä lomalla olevat veljet joutuivat raskaimpaan työhön.
Naiset ja nuoriso joutuivat ajoittain suoriutumaan kaikista aikaisemmin miesten nimissä olleista töistä: maanmuokkaus, siihen liittyvät hevostyöt, kylvöt, sekä niittokoneella ja käsin niitto, heinä- ja eloseipäiden pystytys, heinien ja elojen seipäälle nosto ja korjuu latoihin, perunavakojen teko hevosella ja vakoauralla, samoin vakojen aukiajaminen syksyllä, perunalaatikoiden siirto pellolta hevosella kellariin, riihessä puiminen (rukiit, herneet), osallistuminen konepuintiin, jostain saatiin mies puimakoneen moottorin käyttäjäksi. Polttopuita tehtiin metsässä, joskus niitä ajettiinkin hevosella pihaan.
Raskainta oli suoturpeen nosto 5 kilometrin päässä sijaitsevalta suolla. Sinne käveltiin aamulla evään kanssa ja palattiin iltamyöhällä. Alkukesästä suosta hakattiin ns. pertuskalla n. 40×40 cm kokoiset palat, jotka sitten kuokalla kiskottiin irti ylös penkalle. Siitä vettävaluvat turvekuntat nostettiin käsin haasioille kuivumaan. Loppukesällä kuivuneet kuntat kannettiin sapilailla latoon. talvella vietiin hevosella suoladolle puimakoneen moottori ja turvekunttien repijä; kuivat kuntat hajotettiin turvepehkuksi, joka sitten heinähäkissä hevosella vedätettiin navetan ylisille käytettäväksi lehmien kuivikkeena ja lannan sitojana, myös virtsan. Näin saatiin erinomaista maanparannusainetta savipelloille. Ennen sotaa suotyöhön miehet tuskin hyväksyivät naista edes kahvinkeittoon, niin raskaana he pitivät hommaa. Kesällä 1941 naiset ja lapset selviytyivät urakasta, myöhempinä sotakesinä oli jokunen mies lisäapuna.
Raskasta oli myös viljan kuivaus kaukana kylällä, kotona ei ollut kuivaamoa. Omakohtainen kokemus eräänä syksynä oli seuraava: viljasäkit kärrättiin ensin rantaan, siitä veneeseen, isä oli kaverina. Sitten soutumatka kovassa tuulessa oli n. 2,5 km. Taas säkit käsikärriin, joka työnnettiin 2-300 metriä Lassilan talon kuivaamolle. Siellä taas säkkien nostelemista, kuivaamon lämmittämistä ja taas viljat säkkiin ja sama rahti takaisin kotiin syyspimeällä järvellä. Koti sijaitsi järven takana, sulan aikana maantietä ei ollut, joten kaikki raskaskin kuljetus piti tapahtua veneellä. Se oli sitä ylimääräistä vaivannäköä. Talvella sentään päästiin jäätä pitkin hevosella.
Myllymatkat satutettiinkin enimmäkseen jääkelin ajaksi. Leipäjauho- ja ryynimylly sijaitsi noin 10 kilometrin, vehnämylly noin 20 kilometrin päässä. Jyväsäkit lastattiin rekeen jo edellisenä ltana, aamuvarhaisella oli lähdettävä matkaan. Sisar ja nuorempi veli ne myllymatkat tekivät useimmiten. Iltapimeällä ehtivät kotiin, joskus oli oltava yötäkin myllytuvan uunin päällä. Näin saatiin jauholaareihin ruis- ja ohrajauhot, vehnäjauhoja 1., 2., ja 3. luokan sekä grahamjauhoja, ohra- ja kauraryynit, talkkunajauhot, jotka tehtiin ensin keitetystä ja sitten uunissa kuivatusta ohrasta.
Kertomus jatkuu.
Pöljän kylähistorian avoin blogi 