Sisko Suomalainen (s.1925) vastasi vuonna 1988 Museoviraston kyselyyn aiheesta Naisten toimet ja työskentely sotavuosina 1939-1944. Julkaisen Siskon tekstin tässä blogissa. Olen saanut tekstin Päivi Miettiseltä, jonka täti ja kummi Sisko oli. Sisko syntyi Siilinjärven Pöljällä Salomo ja Hilja Suomalaisen perheeseen seitsemäntenä lapsena. Perhe viljeli Savonniemen tilaa Pöljänjärven rannalla.
Eläimet kävi teurastamassa joku naapurustossa asuva mies, mutta veren vispaamisessa ja muussa avustamisessa oli joku naisväestä. Äiti taidollaan leikeli ruhon oikeaoppisiin osiin ja sisälmykset eroteltiin. Suolien tyhjennys ja pesu ei ollut mitään haluttua homma, mutta pakkohan sekin oli jonkun tehdä.
Sota-aikana separoitiin maito kotona kermaksi ja kurriksi. Kerma vietiin noin joka toinen aamu junalle meijeriin, ensin soutaen kesällä, talvella hevosella pysäkille. Tarpeen mukaan kermasta kirnuttiin kotona voi, kurrista tehtiin piimää ja kokkelia, eläimillekin sitä juotettiin.
Ojaa ei meillä naisväki kaivanut, siihen ei tainnut paljon miesväkeäkään riittää, mutta lannanajo ja sen levitys pelloille oli tavanomaista naisten ja nuorten työtä. Moniin maataloustöihin olimme naiset ja lapset pienestä pitäen aina osallistuneet, joten työ oli tuttua, mutta sota-aikana oli jaksettava myös raskaat, lihasvoimaa vaativat työt. Onneksi sisareni oli lapsesta saakka ollut innostunut hevosista, joten hevoshommat sujuivat häneltä helposti. Kyllä minunkin oli pakko oppia hevosia käsittelemään.
Sisar kävi 1943 naisille järjestetyn maamieskoulun Vihdissä, mutta sai kouluun sisältyvän harjoittelun suorittaa kesällä kotona, mikä olikin kertakaikkinen pelastus talon töille. Vanhin veli lomilla ollessaan neuvoi koneitten ym. työkalujen käyttöä ja hoitoa, myös tarvittaessa kirjeitse. Naapurissa asui evakkona vanhahko karjalaisevakkomies, joka kävi tekemässä korjaus- ja remonttitöitä. Tosin hän lähti takaisin Karjalaan kohta kun kotiseutu oli vallattu takaisin.
Sodan jälkeen palautui vanhakantainen jako naisten ja miesten töihin paitsi että edelleenkin naiset osallistuivat perunanistutus-, heinänteko- ja elonkorjuutöihin.
TALKOOT
Talkoita pidettiin kahdenlaisia: kylän lähinnä maattomalle väelle ilmoitettiin perunanistutus- ja nosto- sekä elonkorjuutalkoista. Tavallisesti väkeä saapuikin kohtaaisesti todennäköisesti ruoka- ja elintarvikepalkalla. Talvella oli puunvetotalkoot, niihin tuli naapuruston vanhempaa miesväkeä. Elonkorjuuaikana isä oli anonut kai työvoimapäällikön kautta Kuopion ja Siilinjärven Osuusliikkeiden henkilökuntaa talkoisiin. Useana sotasyksynä heitä olikin 15-30 henkeä kerralla niittämässä ja nostamassa kauraa seipäälle sekä perunannostossa.
Vuoden 1942 talkoopäivän ”menu” äidin kirjeestä: Pyhäaamuna klo 9 tuli talkooväki yhteensä 18 henkeä. Kahvipöytä oli kauniisti katettuvalkealle liinalle, kukkia koristeena. Syötävänä oli voilla vodeltuja karjalanpiirakoita ja pullaa. Sitten saivat mennä pellolle klo 11 asti, jolloin kutsuttiin syömään perunoita ja soossia, kukkakaalia ja punajuuria höysteenä. Ohraryynivelliä oli jälkiruuaksi. Leipää, voita ja piimää tietenkin. Iltapäivällä saivat pullakahvit ja klo 17.30 päivällisen, johon sisältyi lihakaalikeitto, rosolli ja marjapuuroa. Näytti kaikki maistuvan. Kaalikerät ja kukkia saivat viemisiksi ja palkakseen. Tämän tyyppistä talkooväen syöttäminen yleensä oli, syödä sai kyllälteen. Kerran perunannostotalkoiden aikana oli vanhin veli lomalla. Iltamyöhään ahersivat naiset pellolla, joka sattui olemaan erityisen liejuinen. Luvassa oli talkootanssit!
Veljeni ainoana miehenä pyöritteli tyttöjä vuoronperään itsekutakin gramofonin säestyksellä, tyttöparillakin siinä mentiin. Se lysti taisi hyvät ruuatkin voittaa. Kyllä meiltäkin käytiin naapureissa talkoissa. Muistan kerran olleeni talossa, jossa oli myös sotavankeja töissä. Nostettiin perunaa. Minua vangit sekä pelottivat että herättivät uteliaisuutta. Puhua heille ei saanut. Kerran naapurin vangit vartijansa kanssa kulkivat jonnekin kotimme kautta. Oli pyhäaamu ja meillä vastapaistettuja piirakoita. Äiti tarjosi niitä vangeille. isäkös siitä hirmustui. Äiti vain selitti, että jos hänen poikansa sattuvat joutumaan vangiksi ryssänmaalla, niin hän toivoo, että joku heillekin olisi ystävällinen ja antaisi ruokaa.
TYÖVELVOLLISET
Etenkin kesällä 1941, jolloin ei ollut yhtään miestä peltotöissä, oli meillä Kuopiosta ja Siilinjärven kirkolta parin tuttavaperheen rouvat ja lapset heinä- ym. töissä. Koululaisia työvelvollisena oli lähes joka kesä, sukulaisia ja mm. eräs luokkatoeverini. Kesällä 1944 evakkoperheen jäsenet osallistuivat heinätöihin. Lyhempiä aikoja oli milloin kukakin kaupunkilaissukulainen ja tuttava auttelemassa. Palkkana kyllä kaikki halusivat erilaisia elintarvikkeita ensisijaisesti, raha oli toisarvoinen palkka.
HEVOSET
Kotona oli kaksi hevosta. talvisotaan luovutettiin yksi, joka sinne myös jäi. 1940 ostettiin uusi hevonen, joka lähti jatkosotaan jääden sille tielle. Jossain vaiheessa ostettiin jonkunlainen kopukka. Onneksi kotiin jäänyt hevonen oli vireä ja älykäs. Joskus lainattiin naapurista hevosta ja talkoisiin pyydettiin tulemaan hevosen kanssa, milloin sellaista tarvittiin, esim. puunveto. Ei ollu traktoria. Hevoset niinkuin lehmätkin pyrittiin hoitamaan mahdollisimman hyvin, ne olivat kuin perheenjäsenet.
Pöljän kylähistorian avoin blogi 