Helmikuussa 1945 Pöljän maamiesseurantalolla järjestettiin ainutlaatinen tilaisuus. Pöljän kylän ja lähialueen nuorille naisille tarjottiin kahden viikon opintokurssia, jossa heille opetettiin ajan käsityksen mukaan hyödyllisiä taitoja. Kurssilta on säilynyt kaksi valokuvaa ja joitakin muisteluita. Irma Roivainen oli joukon nuorimpia, 18-vuotias osallistuessaan kurssille. Hänen muitamansa mukaan opiskeltiin lastenhoitoa, ruuanlaittoa ja ommeltiin vaatteita.
Kurssista on säilynyt Hillervo Taskisen, Hökösen koulun opettajan, luento ”Kotityö-ansiotyö”. Hän on pitänyt sen 18.2.1945. Puheessa opettajatar linjaa naisen tehtäviä niin kodissa kuin kodinkin ulkopuolellakin sodan jälkeisinä muutoksen vuosina. Tällaisia ohjeita äideillemme ja isoäideillemme annettiin 70 vuotta sitten.
Arvoisat kurssilaiset ynnä muut asianharrastajat!
Viikko on täällä jo vierähtänyt teillä vanhemman kaartin kokeneilla kuin myös tulevilla, vasta opastettavilla perheenemännillä. Olette kuulleet esitelmiä, selostuksia, joiden johdosta on ollut tarvis keskustella, vaihtaa mielipiteitä keskenänne, saada uutta ajateltavaa. Olette myös touhunneet käytännöllisissä töissä paljon uutta oppien.
Nyt olisi tehtävämme repostella äkki-näkemällä kahta aivan vastakkaista asiaa nim. Kotityö- ansiotyö tai näinkö nykyisille täällä oleville sekä tuleville morsiamille hahmoitella kodin äiti – ansioäiti. Kumman linjan itselleen paremmaksi ja sopivammaksi katsovat?
Teitä taitaa täällä olla vähän muitakin kuin ”pääpöljäläisiä” nim. pitäjämme muiltakin kulmilta ja ehkäpä kirkoltakin. Jos ei kaupunkilaisia liene, niin useampi ainakin tuntee oloja sen verran sieltäkin, että asiamme selventämiseksi voimme kajota heihinkin.
Pitäydymme ensin pieniin maalaiskoteihin, joko pienviljelyksellä tai ansiotyöllä elävään. Ei kauan tarvitse sivusta seurata havaitakseen, että edellisen kodin äidillä omassa taloudessaan on työntäydemmät päivät kuin jälkimmäisellä. Onhan hänellä tavallisesti useammasta kotieläimestä huoli kuin ehkä työläiskodin yhdestä lehmästä. Kesällä on vielä jouduttava yhtenä pystyvimpänä ulkotöihin, jolloin oma kahvitauko-, marja- ja sienitouhu usein on ruokalepo-, yö- ja pyhätyönä. Ei siis sovi ihmetellä, jos hän on ennenaikojaan vanhentunut ja ehkä mieleltään vanhanaikainen ja ahdasmielinen. Mutta kaikki sujuu varmasti hyvin,kun vain on terveyttä, järjestelmällisyyttä, työhaluja, ripeyttä, mutta ennen kaikkea hänen töitään ymmärtäviä perheenjäseniä, niin on myös varmaan työniloa, joka antaa uusia voimia uusiin ponnistuksiin. Hyvinvoinnin koko kodissa huomaa jo pikakäynnilläkin.
Mutta jos äskenmainittuja avuja jokukaan puuttuu, niin haittaa joka kohdassa.Töitä kasaantuu, jääpä aivan tekemättäkin. Itse saa olla itseensä tyytymätön. Saa sen kuulla kanssa-asujiltaan. Vieraan silmäkin sen jo kielii.
Samoin on asianlaita työläiskodissakin. Mutta tekevä perheen äiti ei käytä yhtään kodin askareista liikenevää tuokiota laiskottelemiseen tai naapurin penkkien painamiseen, vaan keksii jotain ansiotyöä omien täytöksi, josta on sekä huvia että hyötyä. Ja niin hänkin kantaa kortensa yhteiseen kekoon, jos kotiaskareet aliarvioitaisiinkin.
Suuremman maalaiskodin emännän aika menee ihan kunnon apulaisenkin kera ”kypsän tuntemisessa” y.m. pihapuuhissa. Melkeinpä vain muiden töitä johtaessa. Nim. tekijöille töitä suunnitellessa, johtataessa – en sano käskiessä, sillä niin pian kuin tekijä saa vain sotilaallisen käskynsä, on työnteosta maku pois, se on vain pakkotyö palkan edestä, eikä työ itse työn vuoksi siitä nauttiakseen.
Jonkun verran emännällä aikaa menee myös tehdyn tarkkailussa. Viisas tekee sen kuin huomaamatta, antaa huomautukset heti tai myöhemmin neuvotellen eikä heti moittien. Mutta moite on paikallaan, jos on tahallinen huolimattomuus ja neuvoista piittaamattomuus.
Näin siis emännän omista otteista riippuu ”lutviutuvatko” päivän työt, vai onko mieliala koko väellä kireä ja äreä kuin toistensa uhalla tekoa. – Jos kaikki on sujunut kuin rasvattu, niin jopa on emännällä nautinto jättää työntouhu tekijöille ja uhrata omaa aikaansa kodin ulkopuolisille velvollisuuksille, joita saattaa jo olla enemmän kuin monella pienkotien äideillä, joiden ajanviete supistuu usein vain kotoisiin sivuharrastuksiin: lukemiseen joskus, jonkun mieluisan käsityön valmistamiseen tai muuhun sellaiseen.
Mutta kun tarkkaamme kirkonkylien ja kaupunkien äitien touhuja, niin ellei pienet lapset ole esteenä, helmasta vetämässä, rihmasta jalkaan kietomassa, niin välttämättömillä kotiaskareilla kaikki aika menee näppiä nuollen kodin ulkopuolisissa harrastuksissa tai ansiotyössä. Siellä jo elämä on vaativampaa, joten koko perheen hyvinvoinniksi ei riitä vain isän tulot, vaan äidinkin on rahaista rahaa ansaittava.
Näin pääsemmekin tarkastelemaan tehtävämme toista puolta ansiotyötä – ansioäitiä. Maallahan vain kaupat ja meikäläisten ammatti saattaa olla kompastuskivenä kodin työn hajanaisuuteen ansion tähden, mutta taajaväkisissä yhdyskunnissa lukemattomat ammatit ovat olleet, ovat ja tulevat olemaan myös perheellisten naisten hoidossa. Ja liehän aivan luonnollista, että johonkin alaan valmistuneella on vielä naimisiin mentyäänkin oikeus kuten mies työtään jatkaa ja järjestää kotityönsä niinkuin itse haluaa. Jos jaksaa tehdä ne itse tai teettää muilla.
Johan sanassakin sanotaan, että kutsumuksensa suorittaminen on Jumalan palvelusta.Miksi niin uskonnollista -, isänmaallista -, yhteiskunnallista – ja väestöpoliittista velvollisuuttaan suorittavalta kiellettäisiin oikeus kunnon ja hyvään kodin piiriin kuuluva kutsumus – ansiotyö.
Puhe jatkuu
Pöljän kylähistorian avoin blogi 